Pieni pinnaspurtti

Long time no write. Heinäkuun lähes kuukauden mittainen hellejakso ei liiemmin innostanut fillarointiin, ja lomatkin patistivat enemmin muihin maisemiin. Bongokeikkoja tuli toki sotkettua, muun muassa noin 80 kilsan viirusirkkabongo (viirusirkkalintu Locustella lanceolata) Joutsenon Kuurmanpohjaan ja vähän kevyempi repäisy Taipalsaaren lapuliin (-in-uni-ntu Phylloscopus borealis), sekä jo kesäkuun puolella kepitetty reilun 250 kilsan keikaus Parikkalan Siikalahdelle, josta ekovuodareiksi irtos kuhankeittäjä (Oriolus oriolus), isokäpylintu (Loxia pytyopsittacus), ruokosirkkalintu (Locustella luscinioides) ja pikkuhuitti (Porzana parva). Kilometrimäärät siis edestakaisten reissujen pituuksia.

Koska meininki on kuitenkin "It's jpeg or it didn't happen", niin laitetaan tähän tällanen aihetodiste Siikalahdelle sotkemisesta. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Koska meininki on kuitenkin “It’s jpeg or it didn’t happen”, niin laitetaan tähän tällainen aihetodiste Siikalahdelle sotkemisesta. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Mutta nyt, takaisin tähän päivään. Ja eiliseen.

Maanantaina 18.8. keli käänsi pään kahlaajamoodiin, sen verran vastaista, eli eteläistä puhuria oli päällä – sadekuuroilla höystettynä. Töiden jälkeen sotkaisinkin sit Toikansuolle, Askolan altaita siiraamaan. Palttiarallaa sata metriä ennen kukkulan laelle pääsyä puhelimeen pirahti viesti: nuori ja vanha räyskä (Sterna.. eiku Hydropogne caspia) altailla. Salmisen Ari ja Vanhapellon Matti olivat noin kymmentä minuuttia aiemmin plokittaneet kaksikon, joka läsähti altaille. Onneksi, sillä pitkästä aikaa pläjähti ekovuodari plakkariin. Kahlaajia oli naftisti, mutta jonkinmoista muutosta hellepäivien kikkelikelien tyhjyyteen oli havaittavissa: kolme +1kv vp kuovisirriä (Calidris ferruginea), 4” 2’ suo- (C. alpina) ja yks pikkusirri (C. minuta) ja muutama tyllerö (tylli Charadrius hiaticula) könysivät kalkkialtaan pohjia. Ei siis mitään hulppeita summia, kun vertaa länsirannikkoon, eikä alueellisestikaan mitään mättömääriä, mutta jotain kuitenkin.

Samat räyskät, eri asennot. Kännykkäskouppi. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net.

Samat räyskät, eri asennot. Kännykkäskouppi. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net.

Räyhäkaksikko otti jossain vaiheessa siivet alleen ja lähti lätkimään määrätietoisen oloisesti eteläisiin. Niitä peräpeilistä putkettaessa kuvaan ilmestyi vielä kaks räyhkää lisää! Sisiksessä varsin jees-tason laji nimittäin. Linnut painelivat kauas etelään, mut jo norkoilemasta poistuttuamme Salakan Pete oli nähnyt parin linnun putoavan altaille – ehkä sama kaksikko oli siis kuitenkin tullut takaisin.

”Tjuusdei” vaikutti kelin puolesta ehkä vielä lupaavammalta: mitä hankalamman tuntuiselta lentokeli ihmissilmään näyttää, sitä paremmat tsäänssit menon näkemiseen ainakin kahlurien osalta on. Nytkin etelähiivari vihelsi puuskissa aivavvarmasti yli 10 m/s ja vettä roiski taivaalta välillä ihan antaumuksella. Duunipäivän ohessa tuli istuskeltua partsilla Saimaan suuntaan tapitellen (paljon muihin suuntiin ei partsilta tosin näekään!). Toiveissa jo viikon vilahdellut, sisiksessä räyhkän tapaan paremmanpuoleisella statuksella varustettu merikihu (Stercorarius parasiticus) – vaaleen muodon komia vanhus – läiski ”megeesti” partsin editse lounaisiin yhdentoista jälestä. Kihun myötä bläjähti pinnoja useampaankin laariin: parvekepinna, ekovuodari, maakuntavuodari ja kaartin sisäisen pihapinnakisan kannalta tietysti tärkeä parvekevuodari!

Tommosta maisemaa pitää partsilta tapittaa. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Tommosta maisemaa pitää partsilta tapittaa. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Aika lailla heti kihun perään sujahtanut neljän kapulan (kapustarinta Pluvialis apricaria) parvi kannusti pälyilyn jatkamiseen, ja jotain tulikin nähtyä: päivän kapulasumma 58m/4a, tylli(laji) 1, pikkukuovi (Numenius phaeopus) 4, ja viimemainittujen mukana komias ad squatti (tundrakurmitsa Pluvialis squatarola), josta pompsahti jälleen ekovuodari. Ei taaskaan mitään megamättöä, mutta “kuivan kauden” jälkeen ihan mainijota kuiteskin.

Illalle ilmaantui kevyt bongokeikka lentokentän pieleen... © Totti Toiskallio.

Illalle ilmaantui kevyt bongokeikka lentokentän pieleen… © Totti Toiskallio.

Kuuden maissa puhelin pörähti taas. Sojamon Esan tokaistessa luuriin ”Kiinnostaisko saada vespari ekopinnaksi?” aloin saman tien toisella kädellä värkkäämään putkea kuljetuskuntoon. Narisen Pertti oli löytänyt tyylikkään nuorukaisen reilun parin kilsan päästä, Lappeenrannan lentokentältä, ja soitellut sitten Esan paikalle varmuuden varaksi. Pätkämatka taittui aika hätäseen, ja hetkosen kuluttua putkessa paistattelikin komias juveniili vespari (punajalkahaukka Falco vespertinus)! Näitähän on ollut alkusyksystä/loppukesästä normivuotta enempi liikkeellä, mutta EKLY:n alueella ei moisilla oltu vielä päästy liiemmin mässäilemään. Ja kun ”pandakasvoinen” vespa on vielä aika lailla oma suosikkifalco, ni mikäs siin sit oli kattelles, hä? Eikä pal haitannu sekään, että kotiin päästyä housunlahkeet olivatkin sadekuuron myötä aika litisevässä reilassa.

Styletti 1kv vespa istuskeli lekuttelulentojen välillä kiitoradan asvaltin reunalla, öttiäisten perässä loikkien. Kännyskouppi. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Styletti 1kv vespa istuskeli lekuttelulentojen välillä kiitoradan asvaltin reunalla, öttiäisten perässä loikkien. Kännyskouppi. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

/TT

Posted in bongaukset, rarit ja pikkurarit, retkellä Etelä-Karjalassa | Leave a comment

Tunturiperhosseurantaa ja lepposia lintubojoja: käsivarren kautta koukkaus Itä-Suomeen

Kesäkiireiden hieman tauottua lähdettiin Pipsan kanssa reissuun kohti pohjoista ja käsivarren maisemiin saavuttiin sunnuntaina 13. heinäkuuta. Tänäkin vuonna reissu oli suunniteltu lähinnä lapin perhosten ympärille, mutta muutamia mukavia lintulajejakin saatiin näkyville.

Paikanpäällä Kilpisjärvellä lyöttäydyttiin tuttujen perhos-ukkeleiden messiin ja muutamat aurinkoiset päivät samoiltiin lähituntureiden liepeillä. Kelit olivat olleet pohjoisessa perhosten näkökulmasta aivan loistavat jo reilun viikon verran. Retkueemme toinen puolisko oli jo käynyt syynäilemässä Utsjoen reunustoja ja päiväperhosista mm. paljakkakylmänperhosella (Oeneis bore) sekä pohjanhopeatäplällä (Boloria polaris) oli ollut hyvä lento päällä. Meille ensimmäiset mukavat perhoshavikset tulivat ennen tuntureille kiipeämistä sarakylmänperhosista (Oeneis norna), purohopeatäplistä (Boloria thore) sekä muurainhopeatäplistä (Boloria freija). Näiden lisäksi Sympistis-suvun nopsayökkösiä (S. funebris, S. lapponica ja S. heliophila) pörräili siellä täällä.

asddas

Muurainhopeatäplän (Boloria freija) tuntee mm. takasiiven alapinnan tummasta siksak-kuviosta © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

Sudenkorentojen puolella meno oli lappilaiseen tapaan varsin niukkaa, mutta pohjoisen peruslajeja, pohjanukonkorentoa (Aeshna caerulea) ja hoikkakiiltokorentoa (Somatochlora arctica) oli sentään hyvin liikkeellä.

Hoikkakiiltokorento (Somatochlora arctica) on tunturilapissa suht yleinen © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

Hoikkakiiltokorento (Somatochlora arctica) on tunturilapissa suht yleinen, kuvassa naaras © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

 

Purohopeatäplä (Boloria thore ssp. borealis) ruokailee metsäkurjenpolvella © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

Maanantaina lähdettiin kipuamaan lähitunturin lakea kohden paahtavassa helteessä. Koivuvyöhykkeen yläreunasta saatiin mukavia perhoslajeja plakkariin, kun mm. suokirjosiipiä (Pyrgus centaurea) ja suohopeatäpliä (Boloria aquilonaris) lenteli jaloissa lämmöstä nauttien. Tunturin laen jo häämöttäessä alkoi lajisto muuttua. Tunturihopeatäpliä (Boloria napaea) viiletti muurainhopeatäplien joukossa ja upeat lapinkeltaperhoset (Colia hecla) lentelivät hurjaa vauhtia tunturikohokilta toiselle.

Tunturikirjosiiven mielimaastoa © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

Tunturin huipun tienoilla suoritettiin muutamat tunturiperhosseurannan laskentalinjat. Peruslajistoa kirjautui lomakkeisiin mukavasti ja mm. leppoisa tunturikirjosiipikin (Pyrgus andromedea) pääsi listoille. Lämpötilan huidellessa reiluja hellelukemia oli virkistävää käydä lumenviipymäalueilla viilentymässä ja juomassa kallioiden väleistä pulppuavista lähteistä jäähileistä vettä!

Ruskoharmoyökkönen (Xestia tecta) löytyi tunturin koivuvyöhykkeen suoalueelta, vaivaiskoivun alta värjöttelemästä © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

Seuraavana päivänä lähdettiin Pipsan kanssa talsimaan kohti Saana-tunturin perhoslinjoja. Täällä liikkuminen on tavallisesti kielletty ilman erityistä lupaa, joka oikeuttaa tunturiperhosten seurantaan. Tämä menettely on käytössä aivan syystä, niin haavoittuvaisia nämä Suomen hienoimmat arktisen luonnon tyyssijat jatkuvalle retkeilylle ovat… Toisaalta, samaan aikaan, kun ihmisten liikkumista rajoitetaan näillä luonnonpuistojen alueilla perustelluista syistä, annetaa mm. Mallan herkällä tunturialueella laiduntaa, täysin järjen ja lain vastaisesti, satojen porojen tokkia, jotka syömiensä kasvien lisäksi tallovat mm. linnunpesiä jnejne. Käsittämätöntä piittaamattomuutta!

Pseudorchis straminea © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

Tunturivalkokämmekkä Pseudorchis straminea tuoksuu huikean vaniliaiselta © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

On se kiiruna siellä :-) © Pipsa Kaunisto

Saanan rinteillä laskettiin taas perhoslinja, jonka mukavimpia anteja olivat parit kupariyökköset (Syngrapha hochenwarthi) sekä tunturikeltaperhoset (Colias tyche). Lintujen osaltakin saatiin huikean leppoisa havainto, kun ensin edestämme tzvuiiittaili vuorihemppo (Car ris). Hetken kuluttua taivaalta kuului lokkimainen rääkäisy ja huusin Pipsalle, että tulee varmaan tuntsakihu jostain… pälyilyä taivaalle ja isofalco suhahti ohi. Mitäs mitäs..? Muuttohaukka (Fal per) kiikutti kysissään varmaankin tuntsakihun jälkikasvua, samalla kuin aikuinen kihu (Ste lon) yritti ajaa pereä tiehensä! Episodin jälkeen taivaalta alkoi kertymään ääreissynkkiä pilviä horisonttiin sellaista vauhtia, että päätettiin lähteä alas päin, vaikka nähtävää tuntsalla oli vielä ollut vaikka kuinka. Alarinteelle mentiinkin pikamarssia ja koivikon suojiin päästyämme, alkoi salamat moukaroimaan tienoota. Iltasella oli salama kuulemma osunut epäonniseen pikkupoikaan tunturin laella ja muutenkin helteiden nostattamat ukkoset olivat kärventäneet sähköverkkoja ja muuta tielle osuvaa useana päivänä.

Keskiviikkona sitten sää muuttui totaalisesti ja pohjoinen saderintama höystettynä parinkymmenen asteen lämpötilan laskulla tekivät perhosten tarkkailusta hieman liian hankalaa hommaa. Näin päätettiin ekstempore varasuunnnitelmalla lähteä vielä koukkaamaan kotimatkalla Kuusamon ja Itä-Suomen kautta. Tarsigerit eivät näin myöhään vuotta enää suostuneet parituntisella yhytyksellä laulelemaan, mutta kuukkeli (Per inf) sentään tuli tarkastamaan reissussa rähjääntyneet naamamme.

Itä-Suomessa käytiin ensin iltasella bointsaamassa Kuitusen Karrin löytämää viirusirkkalintua (Loc lan) ja aamusta suunnattiin Taipalsaaren huudeille, josta ennakko-odotuksista poiketen lapinuunilintu (Phy bor) intoutui laulamaan aamupäivän paahteessa. Näiden jälkeen päästiin vielä ihailemaan TT:n nuotitusten avittamana upeita häive- ja pikkuhäiveperhosia (Apatura iris & A. ilia). Pörhösiä tarkkaillessamme Pipsa huomasi magean sudarilajin istuskelemasta kannon reunalla, kirjojokikorento (Ophiogomphus cecilia) päätti viikonmittaisen luontopläjäyksen mukavasti.

Kirjojokikorento (Ophiogomphus cecilia) © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

Häiveperhonen © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

Käsittämättömän upea häiveperhonen ruokaili tapansa mukaisesti soratien mineraaleilla © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

/KKa

Posted in perusretket, rarit ja pikkurarit, retkellä Varsinais-Suomen ulkopuolella | Leave a comment

Tiira iski kalikalla päähän

Kuuma oli monenakin päivänä. Niin ihmisillä kuin linnuilla. Hautova kalalokki (Larus canus) huohottaa Toikansuolla. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Edellinen viikko meni pitkälti plörinäks lintumielessä. Koiran ja oman selän vaivat ei juur nostelleet retkeilyintoa ja -mahdollisuuksia, ja muutamat bongausyrityksetkin menivät totaalisen metsään. 1.6. jo noin tuntia ennen piippiä kadonneen lapulin perässä hötkyillessä kului just sen verran aikaa, että myöhästyin Rasalassa aamun ajan viihtyneestä vesparista puoli tuntia.. Ekosendari tuntui kuitenkin olevan sovittelevalla päällä, sillä näiden jälkeen se annosteli nenän ja korvien eteen mukavasti kaikenmoista – ja pari namiskuukkeliakin.

Kuun ekan päivän käännyttyä toisen puolelle käväistiin ekomiesten Salminen ja Rutila kera Vihtolassa pointsaamassa Pirhosen Jampan kepittämää soivaa heinäkurppaa (Gallinago media). Äänielis napisi jo vauhdista, ja kotvan kuulosteltuamme huomasin linnun myös pompsahtavan pellossa. Putki esiin ja toljottamaan siluettia – ja kas, vierestä löytyikin ainakin kaks muutakin hekua! Seuraava päivä meni tehokkaasti töissä iltaan asti, mut 3.6. illalla Karri ilmoitteli taasen Konnunsuolla näkyvästä, muutamia päiviä aiemmin löytyneestä 2kv kakesta. Oon koittanut säästellä lajia spondepuolelle, mut täällä päin mahikset sellaiseen on aika tiukassa, ja toisaalta ekopinnavuosi käynnissä – siispä illan päälle satulaan ja pyörittämään kampia kohti Konnaria. Just kun pääsin tornille, oli lintu päässy livahtamaan hävöksiin. Hö! KrK:n kierrellessä lähipeltoja nollatuloksin selasin mulloksen lokkijengiä ees taas – jääden myös nollille. Lopulta huomasin lokkipellon lähimmästä reunakatveesta nousseen isolaruksen, joka kauhoi suoraan poispäin, mutta näytti parin kaarroksen aikana suht hyvältä kandilta – ei muutaku perään! Kotvan hakemisen ja peltolokkien selaamisen jälkeen hanskat meinas jo lennähtää naulaan, mut onneks rutistin itteni vielä viimeisenkin pellon nurkille, sillä viimeinen ravattilalaisesta isolarusparvesta putkeen osunut lintu lävähti silmille kuin 1000 kierteellä tehtyä pellehyppyvolttia – siin se oli, kake (aroharmaalokki Larus cachinnans)! ARK:n käsittelyn jälkeen tästä tullee vasta kolmas EKLYssä havaittu lajinsa edustaja, eli kovan luokan rarista on tosiaan kyse. Onnittelut muuten Karrille komian linnun löytämisestä!

Tällasta jälkeä syntyy, kun koittaa skoupata superzoom-kameralla.. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Seuraavan päivän iltana keli oli sevvert mainio, että päätin lähteä “pienelle iltayön keikalle”. Nooo, pehkuihin pääsin lopulta kolmen maissa, ja aamulla työt odottivat. Fresh! Yön aikana havikseen tuli kirjailtua (!) viitisentoista rääkkää (ruis- Crex crex), joista melkein puolet Rasalassa, ainakin alkukesästä (ja yleensä täälpäi muutenkin) tiukassa ollut skirppi (rytikerttunen Acrocephalus scirpaeus) ja Karrin toukokuun vikana Kotasaaresta pulttaama valkotäpläsinirinta (Luscinia svecica, ssp. cyanecula), joka tosin omiin haviksiin jäi vain sinirintana, koska kähmylaulaja ei yön pimeydessä suostunut näyttäytymään. Arukin (rastaskerttunen Acrocephalus arundinaceus) raksutti edelleen Kotasaaressa. Tarsista löytyy muuten Karrin kuvat sekä kakesta että valkotäplästä.


Sinirinnan säkeitä. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Käänsin keulan taas kaupungin suuntaan, mut kuuntelin vielä Tuohimäen pellot Kivisaarentien varresta. Jonkinmoista outoa saundia korvalehdyköillä tikistäessäni käytäviin tunkeutui myös viiriäisen (Coturnix coturnix) aina mainio pytpyttely – tasan samalta mestalta, josta pari vuotta sit löysin kans cotun. Yö oli kutakuinkin pulkassa.


Fluvari a.k.a. viitasirkkalintu (Locustella fluviatilis) Soskuassa. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Perjantain perusvaparina kömmin sängystä abaut kolmen tunnin unien jälkeen ja lähdin rullaamaan kohti Haapajärveä. Matkalla ei juur ihmeempiä korviin kaikunut, pari pikkuloxiaa (pikkukäpylintu Loxia curvirostra) sentään näkyi – moiset kun ovat olleet koko alkuvuoden melko lailla hävöksissä. Myöhemmin Haapajärvellä silmiin osui vielä kahdeksan parvi samaa lajia. Meno lienee kiihtymässä? Torniin nousin viiden jälestä ja 05.30 pääsin sit naulaamaan – toki sisämaassa asiaankuuluvan tiukan tuijottamisen ja kaikkien mahdollisten piirteiden toteamisen jälkeen – lapintiiran (Sterna paradisaea) maistuvaksi eklyekovuodariksi. Tiedossa oli, että Haapiksella oli nähty “lateja” viikon mittaan muutamanakin päivänä, mut odotukset eivät silti olleet ihan tapissa lajin suhteen. Helle alkoi pikkuhiljaa puskea päälle täysin pläkässä kelissä, ja suht nuutuneena lähdin järvikierroksen jälkeen takas cityn päin, mm. rytsärin (rytikerttunen A. scirpaeus), pari palua (luhtakerttunen A. palustris) ja yksinäisen paikallisen +2kv sepulihansulin eli berberin (sepelhanhi Branta bernicla ssp. bernicla) kirjattuani.

Haapajärven aamu oli täyspläkä. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Unenpuute ja hiki meinasivat imaista voimat, ja lähin kylmiä juomia kaupitteleva puulaakikin oli abaut 20 kilsan päässä.. Pääsin kuin pääsinkin lopulta Toikansuolle, ja Nottinghamin metsien sankarin nimeä kantavasta liikkeestä hakemani kädenlämpöisen energiamyrkyn sisuksiin hulautettuani koin jonkintasoisen reinkarnaation ruderaattikasan paahteessa. Onneks.

Parhaimmillaan olo Toikansuolla on kuin terassilla istus-kelis! © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Altaalla oli mukavasti lokkeja – pääosin keskenkasvuisia 2kv-ridejä (naurulokki Larus ridibundus), mutta myös kourallinen eri-kv-isolaruksia – joita tihruttelemalla sai ajan kulumaan kepoisesti. Välillä tuli sohittua kiikarilla taivaalle kaartelijoiden toivossa. Olin just viestittelemässä TK:n kanssa jotain perinteistä sähellystä, kun korviin kantautui melko läheltä jankutus, jonka määritys ei juur silmänräpäystä kauempaa vaatinut – kalikka (pikkukultarinta Iduna caligata)! Zalamana zuumipokkari käteen, äänitysvehje toiseen ja pari pika-askelta äänen suuntaan. Laulu tuntui loittonevan, joten porhalsin perään. Lopulta sain näköyhteyden fågeliin sen luritellessa hetken ruusupuskan latvassa, ennen siirtymistään seuraaviin puskiin ja niistä edelleen seuraaviin – kadotakseen lopulta pohjoisrinteen rusikkoon. Lintu tuntui siis olevan selkeesti vielä muutolla, mut pysähtyi sopivaan biotooppiin hetkeks lurittelemaan ja nappailemaan pari ötökkää. Hyvä niin!

Kalikalla päähän! © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Lonnin takas staijipaikalle, tuikkasin kalikkahaviksen piippariin ja parille tutulle, ja koitin taas keskittyä tikistelyyn. Kotvan kuluttua olin kuulevinani kalikkamaisen säkeen edellisiltä suunnilta (mikä lie hallu), joten otin kamat kantoon ja lampsin taas pois altaan ääreltä. Hysyjä pälyillessäni korviin kantautui saundiltaan erikoinen lyhyt, tiiramainen nasaaliääni jostain kauempaa. Taivaalta ei kuitenkaan heti löytynyt mitään. Sit pirahti puhelin. Ehdin vaihtaa Karrin kanssa suurin piirtein “moit” ennen kuin mainitsin hänellekin, että “nyt kuuluu jotain outoo tiiran ääntä”. Parin sekunnin päästä plokkasin minikokoisen tiiran tulossa suoraan päälle ja “keskustelun” viime metrit etenivät töksäytellen:
TT: “PIKKUTIIRA!”
KrK: “Onko?”
TT: “ON! Moro!”
Puhelin lensi pusikkoon, mutta sen jälkeen mokailinkin nopean tilanteen huolella: aloin räpeltämään zoom-pokkaria päälle onnistumatta saamaan minkäänlaista dokua vauhdilla kirkkaalla taivaalla edenneestä pikkutiirasta (Sternula albifrons), ja kun tajusin viskata kuvatallentimen syrjään, lintu oli ehtinyt jo päälle. Näkymät jäivät alapuolelta pääosin takaviistovinkkeliin.. Samassa vasempaan korvaan tuikannut toisen Sternulan ääni pakotti löysäämään jo ylittäneestä linnusta ja hakemaan vierestä suihkinutta. No niinhän siinä tietenki kävi, etten löytänyt sivulintua ja yli mennytkin katos. Prkl. Kova ei harmi kyllä aina ole “megeen” synonyymi. Täälpäin pikkutiira on tosikovaa kamaa, aiempia havaintoja on 7 yhteensä 11 yksilöstä. Vertailuksi: yksilömäärällä mitattuna saman verran on nähty ruostesorsia, ja esim. lyvakeja jo noin tuplasti enemmän.

Illan bongokeikka hoitui komiassa valaistuksessa. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Kotiin päästyäni Kuitus-Karri soitteli vielä uudemman kerran, juteltiin aluks niitä näitä. Jossain vaiheessa mies kuitenkin kysyi: “Onks sulla muuten toi vesipääsky jo ekovuodareissa? Tässä Vapolla on nyt yks.” Eipä siin sit muuta kuin takas filutson selkään – veepää kun voi syssymmällä osoittautua aika hankalaksi hoitaa. Vesipää (-sky Phalaropus lobatus) ui altaalla onneks edelleen koreana sinne ehdittyäni, ja eklyekovuodariluku kilahti samalla 210:een. Koti odotti, ja unikin maittoikin noin 16 tunnin fillariretkipäivän ja rapian 100 poljetun kilsan päälle ihan mainiosti..

Perjantai oli pyöreiden lukujen päivä. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net


Kotiin mennessä oli helppo “vihellellä kuin viitakerttunen” ;) © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

/TT

Posted in bongaukset, rarit ja pikkurarit, retkellä Etelä-Karjalassa | Leave a comment

Kokit sendarin suosiossa – semi wepposaa!

Torstaina 22.5. heräsin vähän vaille viisi ja lähdin hakemaan kolleegaani Kuusiston Kimiä. Retkikohteeksi valittiin Mynälahti Chlidoniasten toivossa, Taivassalon Rantalanlahti passattiin vedenkorkeuden ja ”myöhäisen heräämisen” vuoksi.

Silakkarin kalliolla ei tarvinnut varttia kauempaa odotella kun plottasin Aukkokarilta jp mustatiiran (Chlidonias niger), välillä tiira saalisteli aktiivisesti ja välillä lepäili karilla. Puoli kasin maissa se lähti äännellen muutolle. Leppoisa havis! Ajateltiinkin että siinä varmaan olikin päivän ainoa parempi havis… Kalliolle saapui myös Kari Suni, Raino Suni ja Kivivuoren Osku, myöhemmin myös Nummisen Tapsa. Paikallisista linnuista saattoi mainita tp skvatin (Pluvialis squatarola), 4 lapinsirriä (Calidris temminckii), 18 tylliä (Charadrius hiaticula) ja pari laulunsäettä vetänyt peltosirkku (Emberiza hortulana). Muuttorintamalla oli hiljaista, vain pari mukavaa kuikkaparvea (Gavia arctica) a40 ja a20 ja vielä viis pikkulokkia (Larus minutus).

Kasin jälkeen sitten tärppäs iso monni, kun Kimi mutisi jotain naarashaahkasta. Ajattelin että katsotaan nyt sitten pois kun haahka ei lahdella ihan jokapäiväinen ole. Se ehti kuitenkin kadota Kuustonmaan taakse. Onneksemme lintu heitti kuitenkin uukkarin ja löysin sen uudestaan aukkokarin suunnalta. Kun sain haahkan putkeen, siinä mätti heti pienempi koko ja kompakti malli, siivenlyöntikin vaikutti nopeammalta kuin perushaahkalla. Kajautin kalliolle puoli läpällä, että haahkalaji tulossa Aukkokarin päällä! Yllätys oli melkoinen kun lintu tuli vielä hieman lähemmäs ja zoomia lyötiin lisää. Vaaleapäinen/eturinta, tummavatsainen (harvemmin mainittu tuntomerkki) ja kompakti punaruskea haahka lensi kohti meitä – tällöin saattoi jo heittää peliin SPECTAN (Somateria spectabilis) mahdollisuuden. Hyvänä tuntomerkkinä vaaleaa päätä vasten näkyi tumma/musta pieni nokka. Sitten lintu kääntyi ja lensi melko kauas Aukkokarin taa kunnes otti alas. Edelleen näkyi haahkalle epätyypillinen pään muoto, tumma nokka ja vaalea pää. Kivivuoren Osku soitti Sillanpään Jukalle jos hän olisi mökillään ja näkisi linnun paremmin. Jukka oli kuitenkin töissä mutta päätti lähteä paikalle. Reilun puolen tunnin kuluttua Jukka jo soittelikin ja kyseli tarkempia nuotteja. Ja hetken päästä tuli iloinen puhelu että Jukka näkee jopa”hymyn”. Nyt viimeistään oli naulattu upea havis! Specta oli myös uusi laji kunnalle.

Eikä kahta ilman kolmatta… Tyhjyyttä staijatessa huomasin hyvin kaukana W-puolella kotkan, joka kisaili hetken lokin kanssa, näyttäen hieman liian hontelolta (kapeat ja siivet/pyrstö) haliksi. Sitten kotka lähti ilmeisesti liitoon ja sain sen tehokkaasti kadotettua. Yritettiin Kimin kanssa vielä etsiä sitä, mutta tuloksetta. Noin 5min kuluttua onneksemme R.Suni kuitenkin plokkas lähempää vastarannalta kotkan, joka hetimiten herätti epäilykset. Liian kontrastikas yläpuoli ja sirompi rakenne haliksi. Zoomit täpölle ja tarkemmassa syynissäsä silmille nasasti selkeät Aquila-laikut, vaalea peitinhöyhenkenttä ja valkoinen pyrstön tyvi. Muodosta tuli heti mieleen pomarina (Aquila pomarina) kapeahkojen siipien ja pyrstön vuoksi. Lintu roikotteli  gomiasti lahden pohjukan yli NE, ollen lähimmillään noin Vasikkahaan tornin yllä aivan pinnassa. Pikkukiljari kirjattiin haviksiin: 2-3kv klo 1050-1056 NE.

Huh huh mikä aamupäivä! Sitten olikin kokkien aika siirtyä työmaille ja rauhoittaa rarinkatkuinen kallio.  :)

Dokukuvissa palataan kaartin alkuaikoihin…

mustatiira

Pikkukiljari

/MTu

Posted in perusretket, rarit ja pikkurarit | Leave a comment