Tunturiperhosseurantaa ja lepposia lintubojoja: käsivarren kautta koukkaus Itä-Suomeen

Kesäkiireiden hieman tauottua lähdettiin Pipsan kanssa reissuun kohti pohjoista ja käsivarren maisemiin saavuttiin sunnuntaina 13. heinäkuuta. Tänäkin vuonna reissu oli suunniteltu lähinnä lapin perhosten ympärille, mutta muutamia mukavia lintulajejakin saatiin näkyville.

Paikanpäällä Kilpisjärvellä lyöttäydyttiin tuttujen perhos-ukkeleiden messiin ja muutamat aurinkoiset päivät samoiltiin lähituntureiden liepeillä. Kelit olivat olleet pohjoisessa perhosten näkökulmasta aivan loistavat jo reilun viikon verran. Retkueemme toinen puolisko oli jo käynyt syynäilemässä Utsjoen reunustoja ja päiväperhosista mm. paljakkakylmänperhosella (Oeneis bore) sekä pohjanhopeatäplällä (Boloria polaris) oli ollut hyvä lento päällä. Meille ensimmäiset mukavat perhoshavikset tulivat ennen tuntureille kiipeämistä sarakylmänperhosista (Oeneis norna), purohopeatäplistä (Boloria thore) sekä muurainhopeatäplistä (Boloria freija). Näiden lisäksi Sympistis-suvun nopsayökkösiä (S. funebris, S. lapponica ja S. heliophila) pörräili siellä täällä.

asddas

Muurainhopeatäplän (Boloria freija) tuntee mm. takasiiven alapinnan tummasta siksak-kuviosta © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

Sudenkorentojen puolella meno oli lappilaiseen tapaan varsin niukkaa, mutta pohjoisen peruslajeja, pohjanukonkorentoa (Aeshna caerulea) ja hoikkakiiltokorentoa (Somatochlora arctica) oli sentään hyvin liikkeellä.

Hoikkakiiltokorento (Somatochlora arctica) on tunturilapissa suht yleinen © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

Hoikkakiiltokorento (Somatochlora arctica) on tunturilapissa suht yleinen, kuvassa naaras © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

 

Purohopeatäplä (Boloria thore ssp. borealis) ruokailee metsäkurjenpolvella © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

Maanantaina lähdettiin kipuamaan lähitunturin lakea kohden paahtavassa helteessä. Koivuvyöhykkeen yläreunasta saatiin mukavia perhoslajeja plakkariin, kun mm. suokirjosiipiä (Pyrgus centaurea) ja suohopeatäpliä (Boloria aquilonaris) lenteli jaloissa lämmöstä nauttien. Tunturin laen jo häämöttäessä alkoi lajisto muuttua. Tunturihopeatäpliä (Boloria napaea) viiletti muurainhopeatäplien joukossa ja upeat lapinkeltaperhoset (Colia hecla) lentelivät hurjaa vauhtia tunturikohokilta toiselle.

Tunturikirjosiiven mielimaastoa © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

Tunturin huipun tienoilla suoritettiin muutamat tunturiperhosseurannan laskentalinjat. Peruslajistoa kirjautui lomakkeisiin mukavasti ja mm. leppoisa tunturikirjosiipikin (Pyrgus andromedea) pääsi listoille. Lämpötilan huidellessa reiluja hellelukemia oli virkistävää käydä lumenviipymäalueilla viilentymässä ja juomassa kallioiden väleistä pulppuavista lähteistä jäähileistä vettä!

Ruskoharmoyökkönen (Xestia tecta) löytyi tunturin koivuvyöhykkeen suoalueelta, vaivaiskoivun alta värjöttelemästä © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

Seuraavana päivänä lähdettiin Pipsan kanssa talsimaan kohti Saana-tunturin perhoslinjoja. Täällä liikkuminen on tavallisesti kielletty ilman erityistä lupaa, joka oikeuttaa tunturiperhosten seurantaan. Tämä menettely on käytössä aivan syystä, niin haavoittuvaisia nämä Suomen hienoimmat arktisen luonnon tyyssijat jatkuvalle retkeilylle ovat… Toisaalta, samaan aikaan, kun ihmisten liikkumista rajoitetaan näillä luonnonpuistojen alueilla perustelluista syistä, annetaa mm. Mallan herkällä tunturialueella laiduntaa, täysin järjen ja lain vastaisesti, satojen porojen tokkia, jotka syömiensä kasvien lisäksi tallovat mm. linnunpesiä jnejne. Käsittämätöntä piittaamattomuutta!

Pseudorchis straminea © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

Tunturivalkokämmekkä Pseudorchis straminea tuoksuu huikean vaniliaiselta © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

On se kiiruna siellä :-) © Pipsa Kaunisto

Saanan rinteillä laskettiin taas perhoslinja, jonka mukavimpia anteja olivat parit kupariyökköset (Syngrapha hochenwarthi) sekä tunturikeltaperhoset (Colias tyche). Lintujen osaltakin saatiin huikean leppoisa havainto, kun ensin edestämme tzvuiiittaili vuorihemppo (Car ris). Hetken kuluttua taivaalta kuului lokkimainen rääkäisy ja huusin Pipsalle, että tulee varmaan tuntsakihu jostain… pälyilyä taivaalle ja isofalco suhahti ohi. Mitäs mitäs..? Muuttohaukka (Fal per) kiikutti kysissään varmaankin tuntsakihun jälkikasvua, samalla kuin aikuinen kihu (Ste lon) yritti ajaa pereä tiehensä! Episodin jälkeen taivaalta alkoi kertymään ääreissynkkiä pilviä horisonttiin sellaista vauhtia, että päätettiin lähteä alas päin, vaikka nähtävää tuntsalla oli vielä ollut vaikka kuinka. Alarinteelle mentiinkin pikamarssia ja koivikon suojiin päästyämme, alkoi salamat moukaroimaan tienoota. Iltasella oli salama kuulemma osunut epäonniseen pikkupoikaan tunturin laella ja muutenkin helteiden nostattamat ukkoset olivat kärventäneet sähköverkkoja ja muuta tielle osuvaa useana päivänä.

Keskiviikkona sitten sää muuttui totaalisesti ja pohjoinen saderintama höystettynä parinkymmenen asteen lämpötilan laskulla tekivät perhosten tarkkailusta hieman liian hankalaa hommaa. Näin päätettiin ekstempore varasuunnnitelmalla lähteä vielä koukkaamaan kotimatkalla Kuusamon ja Itä-Suomen kautta. Tarsigerit eivät näin myöhään vuotta enää suostuneet parituntisella yhytyksellä laulelemaan, mutta kuukkeli (Per inf) sentään tuli tarkastamaan reissussa rähjääntyneet naamamme.

Itä-Suomessa käytiin ensin iltasella bointsaamassa Kuitusen Karrin löytämää viirusirkkalintua (Loc lan) ja aamusta suunnattiin Taipalsaaren huudeille, josta ennakko-odotuksista poiketen lapinuunilintu (Phy bor) intoutui laulamaan aamupäivän paahteessa. Näiden jälkeen päästiin vielä ihailemaan TT:n nuotitusten avittamana upeita häive- ja pikkuhäiveperhosia (Apatura iris & A. ilia). Pörhösiä tarkkaillessamme Pipsa huomasi magean sudarilajin istuskelemasta kannon reunalla, kirjojokikorento (Ophiogomphus cecilia) päätti viikonmittaisen luontopläjäyksen mukavasti.

Kirjojokikorento (Ophiogomphus cecilia) © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

Häiveperhonen © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

Käsittämättömän upea häiveperhonen ruokaili tapansa mukaisesti soratien mineraaleilla © Kari Kaunisto / kapykaarti.net

/KKa

Posted in perusretket, rarit ja pikkurarit, retkellä Varsinais-Suomen ulkopuolella | Leave a comment

Tiira iski kalikalla päähän

Kuuma oli monenakin päivänä. Niin ihmisillä kuin linnuilla. Hautova kalalokki (Larus canus) huohottaa Toikansuolla. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Edellinen viikko meni pitkälti plörinäks lintumielessä. Koiran ja oman selän vaivat ei juur nostelleet retkeilyintoa ja -mahdollisuuksia, ja muutamat bongausyrityksetkin menivät totaalisen metsään. 1.6. jo noin tuntia ennen piippiä kadonneen lapulin perässä hötkyillessä kului just sen verran aikaa, että myöhästyin Rasalassa aamun ajan viihtyneestä vesparista puoli tuntia.. Ekosendari tuntui kuitenkin olevan sovittelevalla päällä, sillä näiden jälkeen se annosteli nenän ja korvien eteen mukavasti kaikenmoista – ja pari namiskuukkeliakin.

Kuun ekan päivän käännyttyä toisen puolelle käväistiin ekomiesten Salminen ja Rutila kera Vihtolassa pointsaamassa Pirhosen Jampan kepittämää soivaa heinäkurppaa (Gallinago media). Äänielis napisi jo vauhdista, ja kotvan kuulosteltuamme huomasin linnun myös pompsahtavan pellossa. Putki esiin ja toljottamaan siluettia – ja kas, vierestä löytyikin ainakin kaks muutakin hekua! Seuraava päivä meni tehokkaasti töissä iltaan asti, mut 3.6. illalla Karri ilmoitteli taasen Konnunsuolla näkyvästä, muutamia päiviä aiemmin löytyneestä 2kv kakesta. Oon koittanut säästellä lajia spondepuolelle, mut täällä päin mahikset sellaiseen on aika tiukassa, ja toisaalta ekopinnavuosi käynnissä – siispä illan päälle satulaan ja pyörittämään kampia kohti Konnaria. Just kun pääsin tornille, oli lintu päässy livahtamaan hävöksiin. Hö! KrK:n kierrellessä lähipeltoja nollatuloksin selasin mulloksen lokkijengiä ees taas – jääden myös nollille. Lopulta huomasin lokkipellon lähimmästä reunakatveesta nousseen isolaruksen, joka kauhoi suoraan poispäin, mutta näytti parin kaarroksen aikana suht hyvältä kandilta – ei muutaku perään! Kotvan hakemisen ja peltolokkien selaamisen jälkeen hanskat meinas jo lennähtää naulaan, mut onneks rutistin itteni vielä viimeisenkin pellon nurkille, sillä viimeinen ravattilalaisesta isolarusparvesta putkeen osunut lintu lävähti silmille kuin 1000 kierteellä tehtyä pellehyppyvolttia – siin se oli, kake (aroharmaalokki Larus cachinnans)! ARK:n käsittelyn jälkeen tästä tullee vasta kolmas EKLYssä havaittu lajinsa edustaja, eli kovan luokan rarista on tosiaan kyse. Onnittelut muuten Karrille komian linnun löytämisestä!

Tällasta jälkeä syntyy, kun koittaa skoupata superzoom-kameralla.. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Seuraavan päivän iltana keli oli sevvert mainio, että päätin lähteä “pienelle iltayön keikalle”. Nooo, pehkuihin pääsin lopulta kolmen maissa, ja aamulla työt odottivat. Fresh! Yön aikana havikseen tuli kirjailtua (!) viitisentoista rääkkää (ruis- Crex crex), joista melkein puolet Rasalassa, ainakin alkukesästä (ja yleensä täälpäi muutenkin) tiukassa ollut skirppi (rytikerttunen Acrocephalus scirpaeus) ja Karrin toukokuun vikana Kotasaaresta pulttaama valkotäpläsinirinta (Luscinia svecica, ssp. cyanecula), joka tosin omiin haviksiin jäi vain sinirintana, koska kähmylaulaja ei yön pimeydessä suostunut näyttäytymään. Arukin (rastaskerttunen Acrocephalus arundinaceus) raksutti edelleen Kotasaaressa. Tarsista löytyy muuten Karrin kuvat sekä kakesta että valkotäplästä.


Sinirinnan säkeitä. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Käänsin keulan taas kaupungin suuntaan, mut kuuntelin vielä Tuohimäen pellot Kivisaarentien varresta. Jonkinmoista outoa saundia korvalehdyköillä tikistäessäni käytäviin tunkeutui myös viiriäisen (Coturnix coturnix) aina mainio pytpyttely – tasan samalta mestalta, josta pari vuotta sit löysin kans cotun. Yö oli kutakuinkin pulkassa.


Fluvari a.k.a. viitasirkkalintu (Locustella fluviatilis) Soskuassa. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Perjantain perusvaparina kömmin sängystä abaut kolmen tunnin unien jälkeen ja lähdin rullaamaan kohti Haapajärveä. Matkalla ei juur ihmeempiä korviin kaikunut, pari pikkuloxiaa (pikkukäpylintu Loxia curvirostra) sentään näkyi – moiset kun ovat olleet koko alkuvuoden melko lailla hävöksissä. Myöhemmin Haapajärvellä silmiin osui vielä kahdeksan parvi samaa lajia. Meno lienee kiihtymässä? Torniin nousin viiden jälestä ja 05.30 pääsin sit naulaamaan – toki sisämaassa asiaankuuluvan tiukan tuijottamisen ja kaikkien mahdollisten piirteiden toteamisen jälkeen – lapintiiran (Sterna paradisaea) maistuvaksi eklyekovuodariksi. Tiedossa oli, että Haapiksella oli nähty “lateja” viikon mittaan muutamanakin päivänä, mut odotukset eivät silti olleet ihan tapissa lajin suhteen. Helle alkoi pikkuhiljaa puskea päälle täysin pläkässä kelissä, ja suht nuutuneena lähdin järvikierroksen jälkeen takas cityn päin, mm. rytsärin (rytikerttunen A. scirpaeus), pari palua (luhtakerttunen A. palustris) ja yksinäisen paikallisen +2kv sepulihansulin eli berberin (sepelhanhi Branta bernicla ssp. bernicla) kirjattuani.

Haapajärven aamu oli täyspläkä. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Unenpuute ja hiki meinasivat imaista voimat, ja lähin kylmiä juomia kaupitteleva puulaakikin oli abaut 20 kilsan päässä.. Pääsin kuin pääsinkin lopulta Toikansuolle, ja Nottinghamin metsien sankarin nimeä kantavasta liikkeestä hakemani kädenlämpöisen energiamyrkyn sisuksiin hulautettuani koin jonkintasoisen reinkarnaation ruderaattikasan paahteessa. Onneks.

Parhaimmillaan olo Toikansuolla on kuin terassilla istus-kelis! © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Altaalla oli mukavasti lokkeja – pääosin keskenkasvuisia 2kv-ridejä (naurulokki Larus ridibundus), mutta myös kourallinen eri-kv-isolaruksia – joita tihruttelemalla sai ajan kulumaan kepoisesti. Välillä tuli sohittua kiikarilla taivaalle kaartelijoiden toivossa. Olin just viestittelemässä TK:n kanssa jotain perinteistä sähellystä, kun korviin kantautui melko läheltä jankutus, jonka määritys ei juur silmänräpäystä kauempaa vaatinut – kalikka (pikkukultarinta Iduna caligata)! Zalamana zuumipokkari käteen, äänitysvehje toiseen ja pari pika-askelta äänen suuntaan. Laulu tuntui loittonevan, joten porhalsin perään. Lopulta sain näköyhteyden fågeliin sen luritellessa hetken ruusupuskan latvassa, ennen siirtymistään seuraaviin puskiin ja niistä edelleen seuraaviin – kadotakseen lopulta pohjoisrinteen rusikkoon. Lintu tuntui siis olevan selkeesti vielä muutolla, mut pysähtyi sopivaan biotooppiin hetkeks lurittelemaan ja nappailemaan pari ötökkää. Hyvä niin!

Kalikalla päähän! © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Lonnin takas staijipaikalle, tuikkasin kalikkahaviksen piippariin ja parille tutulle, ja koitin taas keskittyä tikistelyyn. Kotvan kuluttua olin kuulevinani kalikkamaisen säkeen edellisiltä suunnilta (mikä lie hallu), joten otin kamat kantoon ja lampsin taas pois altaan ääreltä. Hysyjä pälyillessäni korviin kantautui saundiltaan erikoinen lyhyt, tiiramainen nasaaliääni jostain kauempaa. Taivaalta ei kuitenkaan heti löytynyt mitään. Sit pirahti puhelin. Ehdin vaihtaa Karrin kanssa suurin piirtein “moit” ennen kuin mainitsin hänellekin, että “nyt kuuluu jotain outoo tiiran ääntä”. Parin sekunnin päästä plokkasin minikokoisen tiiran tulossa suoraan päälle ja “keskustelun” viime metrit etenivät töksäytellen:
TT: “PIKKUTIIRA!”
KrK: “Onko?”
TT: “ON! Moro!”
Puhelin lensi pusikkoon, mutta sen jälkeen mokailinkin nopean tilanteen huolella: aloin räpeltämään zoom-pokkaria päälle onnistumatta saamaan minkäänlaista dokua vauhdilla kirkkaalla taivaalla edenneestä pikkutiirasta (Sternula albifrons), ja kun tajusin viskata kuvatallentimen syrjään, lintu oli ehtinyt jo päälle. Näkymät jäivät alapuolelta pääosin takaviistovinkkeliin.. Samassa vasempaan korvaan tuikannut toisen Sternulan ääni pakotti löysäämään jo ylittäneestä linnusta ja hakemaan vierestä suihkinutta. No niinhän siinä tietenki kävi, etten löytänyt sivulintua ja yli mennytkin katos. Prkl. Kova ei harmi kyllä aina ole “megeen” synonyymi. Täälpäin pikkutiira on tosikovaa kamaa, aiempia havaintoja on 7 yhteensä 11 yksilöstä. Vertailuksi: yksilömäärällä mitattuna saman verran on nähty ruostesorsia, ja esim. lyvakeja jo noin tuplasti enemmän.

Illan bongokeikka hoitui komiassa valaistuksessa. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Kotiin päästyäni Kuitus-Karri soitteli vielä uudemman kerran, juteltiin aluks niitä näitä. Jossain vaiheessa mies kuitenkin kysyi: “Onks sulla muuten toi vesipääsky jo ekovuodareissa? Tässä Vapolla on nyt yks.” Eipä siin sit muuta kuin takas filutson selkään – veepää kun voi syssymmällä osoittautua aika hankalaksi hoitaa. Vesipää (-sky Phalaropus lobatus) ui altaalla onneks edelleen koreana sinne ehdittyäni, ja eklyekovuodariluku kilahti samalla 210:een. Koti odotti, ja unikin maittoikin noin 16 tunnin fillariretkipäivän ja rapian 100 poljetun kilsan päälle ihan mainiosti..

Perjantai oli pyöreiden lukujen päivä. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net


Kotiin mennessä oli helppo “vihellellä kuin viitakerttunen” ;) © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

/TT

Posted in bongaukset, rarit ja pikkurarit, retkellä Etelä-Karjalassa | Leave a comment

Kokit sendarin suosiossa – semi wepposaa!

Torstaina 22.5. heräsin vähän vaille viisi ja lähdin hakemaan kolleegaani Kuusiston Kimiä. Retkikohteeksi valittiin Mynälahti Chlidoniasten toivossa, Taivassalon Rantalanlahti passattiin vedenkorkeuden ja ”myöhäisen heräämisen” vuoksi.

Silakkarin kalliolla ei tarvinnut varttia kauempaa odotella kun plottasin Aukkokarilta jp mustatiiran (Chlidonias niger), välillä tiira saalisteli aktiivisesti ja välillä lepäili karilla. Puoli kasin maissa se lähti äännellen muutolle. Leppoisa havis! Ajateltiinkin että siinä varmaan olikin päivän ainoa parempi havis… Kalliolle saapui myös Kari Suni, Raino Suni ja Kivivuoren Osku, myöhemmin myös Nummisen Tapsa. Paikallisista linnuista saattoi mainita tp skvatin (Pluvialis squatarola), 4 lapinsirriä (Calidris temminckii), 18 tylliä (Charadrius hiaticula) ja pari laulunsäettä vetänyt peltosirkku (Emberiza hortulana). Muuttorintamalla oli hiljaista, vain pari mukavaa kuikkaparvea (Gavia arctica) a40 ja a20 ja vielä viis pikkulokkia (Larus minutus).

Kasin jälkeen sitten tärppäs iso monni, kun Kimi mutisi jotain naarashaahkasta. Ajattelin että katsotaan nyt sitten pois kun haahka ei lahdella ihan jokapäiväinen ole. Se ehti kuitenkin kadota Kuustonmaan taakse. Onneksemme lintu heitti kuitenkin uukkarin ja löysin sen uudestaan aukkokarin suunnalta. Kun sain haahkan putkeen, siinä mätti heti pienempi koko ja kompakti malli, siivenlyöntikin vaikutti nopeammalta kuin perushaahkalla. Kajautin kalliolle puoli läpällä, että haahkalaji tulossa Aukkokarin päällä! Yllätys oli melkoinen kun lintu tuli vielä hieman lähemmäs ja zoomia lyötiin lisää. Vaaleapäinen/eturinta, tummavatsainen (harvemmin mainittu tuntomerkki) ja kompakti punaruskea haahka lensi kohti meitä – tällöin saattoi jo heittää peliin SPECTAN (Somateria spectabilis) mahdollisuuden. Hyvänä tuntomerkkinä vaaleaa päätä vasten näkyi tumma/musta pieni nokka. Sitten lintu kääntyi ja lensi melko kauas Aukkokarin taa kunnes otti alas. Edelleen näkyi haahkalle epätyypillinen pään muoto, tumma nokka ja vaalea pää. Kivivuoren Osku soitti Sillanpään Jukalle jos hän olisi mökillään ja näkisi linnun paremmin. Jukka oli kuitenkin töissä mutta päätti lähteä paikalle. Reilun puolen tunnin kuluttua Jukka jo soittelikin ja kyseli tarkempia nuotteja. Ja hetken päästä tuli iloinen puhelu että Jukka näkee jopa”hymyn”. Nyt viimeistään oli naulattu upea havis! Specta oli myös uusi laji kunnalle.

Eikä kahta ilman kolmatta… Tyhjyyttä staijatessa huomasin hyvin kaukana W-puolella kotkan, joka kisaili hetken lokin kanssa, näyttäen hieman liian hontelolta (kapeat ja siivet/pyrstö) haliksi. Sitten kotka lähti ilmeisesti liitoon ja sain sen tehokkaasti kadotettua. Yritettiin Kimin kanssa vielä etsiä sitä, mutta tuloksetta. Noin 5min kuluttua onneksemme R.Suni kuitenkin plokkas lähempää vastarannalta kotkan, joka hetimiten herätti epäilykset. Liian kontrastikas yläpuoli ja sirompi rakenne haliksi. Zoomit täpölle ja tarkemmassa syynissäsä silmille nasasti selkeät Aquila-laikut, vaalea peitinhöyhenkenttä ja valkoinen pyrstön tyvi. Muodosta tuli heti mieleen pomarina (Aquila pomarina) kapeahkojen siipien ja pyrstön vuoksi. Lintu roikotteli  gomiasti lahden pohjukan yli NE, ollen lähimmillään noin Vasikkahaan tornin yllä aivan pinnassa. Pikkukiljari kirjattiin haviksiin: 2-3kv klo 1050-1056 NE.

Huh huh mikä aamupäivä! Sitten olikin kokkien aika siirtyä työmaille ja rauhoittaa rarinkatkuinen kallio.  :)

Dokukuvissa palataan kaartin alkuaikoihin…

mustatiira

Pikkukiljari

/MTu

Posted in perusretket, rarit ja pikkurarit | Leave a comment

Keväinen talviloma – helteistä hedonismia

Keväälle tallennettu talvilomaviikko lähti torstaina 15.5. käyntiin kovalla: Rantasen Paavon aamulla Konnarilta löytämä komias jiipee-koiras mustajalkatylli (Charadrius alexandrinus) piirtyi putken kuvaan iltapuolella, kun työt olivat lopulta hellittäneet ja etureidet pistetty sopivaan puristukseen pikapolkemisella. Onnittelut löydöstä Paavolle! Otus oli EKLY:n toinen lajiaan, ekan päiväytyessä 22 vuoden taakse, silloinkin Konnunsuolle. Suomi-elis nasahti, samoin kuin megee ekopinna. Parin reilumman sadepäivän jälkeen Konnunsuon plaanit olivat taas hetken kovaa valuuttaa: pellot olivat matalia tulvajärviä pullollaan, ja tulvat pullollaan lintuja. Montaa päivää ei tästä myöhäisestä “kevättulvasta” saatu kuitenkaan nauttia, sen verran nopeasti hellekelit mullokset kuivasivat. Polkemisvauhdista saattoi kertoa jotain se, että “muja” jäi iltakeikan ainoaksi ekovuodariksi. Fillarin takarengas puhkes muuten kolmatta kertaa viikon sisään.

Parin päivän sateet olivat pistäneet Konnunsuon pellot taas uuteen uskoon. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

"Muja" viihtyi tornista sellaisella etäisyydellä, että putkella sitä pystyi toljottamaan mainiosti, mutta kameralle fågeli oli aavistuksen etäällä. Kiitos dokushotin lainasta Karrille! © Karri Kuitunen.

Perjantaina 16.5., filutson päällyskumikaupan aukeamista odotellessa polkaisin paremman puoliskon mammapyörällä Tyysterniemen uimarannan kupeeseen polvet suussa (kun en jaksanu alkaa satulaa nostelemaan). Pari hansuparvea meni, mut isommat roiskeet läpi ainakin alkuun melko kaukaa lännestä, joten määritykset jäi AB-tasolle. Kaakkuri (Gavia stellata) kuittautui kuitenkin ekovuodariksi. Fillarinvaihto himassa, ja kohti kauppaa – josta en väärin katsomani rengaskoon vuoksi saanutkaan sitten gummia hommattua. Mäntä jylläs kaupan pihalla sen verran ilmaa risaan renkaaseen, että pääsin just polkaisemaan Toikansuon entisen kaatiksen laelle staijiin.

Hanhia mätti edelleen kohtuullisesti, puol kolmeen mennessä räknätyn loppusumman näyttäessä 4515 valkoposkea (Branta leucopsis) ja 7710 aabeetä (hanhilaji, Anser/Branta), näistäkin toki oikeesti valtaosa valpoja. Rääkkä (Crex crex) räyhäs ittensä ekovuodariks, samoin tullessa Toikansuon suoran eli Palosuonkadun varressa puskia pitkin edennyt, kertaalleen lurauttanut ja sen jälkeen kutsuääniatrappia ihmettelemään tullut iduli (idänuunilintu Phylloscopus trochiloides). Idulin lisäks päivän jännimpiin haviksiin lukeutui valpoparven hännillä heilunut mersu (merihanhi Anser anser) sekä yli läpsytellyt vaseti (-lko-lkä-kka Dendrocopos leucotos) – pesä lienee jossain lähimailla? Päivän komeimmasta muuttoparvesta taas vastasi mojova 120:n suokukon (Philomachus pugnax) jengi, joka sujahti horisontista horisonttiin vauhdilla, ylittäen meikän matalalla käytännössä plusmiikasta.

Osa mojovasta suokukkojen muuttoparvesta. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Lauantaina 17.5. lähdin tikuttamaan taas Konnarin suunnille. Sotkin kohti Karhusjärveä, kun Rasalan pelloilta lävähti lentoon jonkinmoinen sepelkyyhkyjengi (Columba palumbus) ja yks uuttari (C. oenas). Mielessä ehti just kävästä, että “pitäis kattoa nää puluparvet strepton varalta”, kun edestä, täydessä vavassa (eli vastavalossa) läpsytteli sikapieni, heti turkinkyyhkyn mieleen tuonut fogeleissön. Lintu katos lähimännyn taakse, ja etsiskelin sitä välillä pihamaillekin törkeesti poiketen kotvan jos toisenkin, mutta lopputulos jäi nollaksi. Pöh. Turun kulmil tällainen havis olis varmaan voinut kirjautua vähän helpommin havikseen turkkarina, mutta täällä havis on useampaakin kertaluokkaa kovempi, joten jätin tän tasolle “pieni kyyhky, ei uuttu”. Melko tyhjän Karhusjärven tsekattuani jatkoin kohti Konnunsuota.

Tiukkaa tapistusta Konnunsuolla. Karrin "staijiasento" johtuu lepakkokuvien toljottamisesta tabletilta. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Kivisaaressa sotkeskellessain Kuitusen Karri pirautti. Mies oli lähes nostalgiahuumassa, sillä takavuosien kymmenpäiset parvet Karrin mieleen tuonut, nykyisin täälläkin rarin tasolle harventunut turturikyyhky kujersi parhaillaan Konnarin tornin kulmalla! Piippi soimaan ja kammet pyörimään siis. Meikän tullessa paikalle tuuli oli kuitenkin noussut aavistuksen ja liikennekin kiihtymään päin – ja kilpikonnakyyhky (engl. Turtle Dove) tuntui pysyvän hiljaa. Hylsy tuli, vaikka koko mettäpläntti kierrettiin korvat höröllä.

Edellisinä päivänä peltoja koristanut laji nosti kuitenkin saldon plussalle: luulin jo missanneeni kurpitsat tältä keväältä, kun Pirhosen Jamppa ilmoitteli peltotien pielestä jopa viidenkymmenen (siis 50!) keräkurmitsan (Charadrius morinellus) jengistä! Puluhylsyn jälkeen sotkin siis plaanin keskivaiheille, josta Jampan ja lopulta muutamallakin miekkosella kasvaneen porukan kanssa räknäiltiin yhteensä 54 kekkulia – varsin mojova parvi! Olihan noita peltolylleröitä varsin mukava katsella varsinkin, kun peltosirkun (Emberiza hortulana) laulu soi taustalla. Vanha pere (muuttohaukka Falco peregrinus) pörräs pelloilla, yheksän sepelhanhea (Branta bernicla) keuli valpoparvessa ekovuodariks ja aluks joltensakin punkkumaiselta peräpeilistä näyttänyt valporisteymä (valkoposki x ?) tipahti kauemmas pelloille. Rari jos toinenkin kävi puheissa, mut ei linsseillä.

Üübermegee skouppi yhestä linnusta 54:n keräkurmitsan parvessa. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Takas palaillessa Jamppa soitteli Tuohimäestä, että jo parina päivänä mestoilla ollut haarahaukka (Milvus migrans) oli just näyttänyt menevän Kukkuroin jätekeskuksen suunnalle. Olin just sopivasti hollilla, joten pystytin putken turvekenttien kulmaukseen. Sisis-vagranttia vanhaa marinusta (merilokki Larus marinus) putketellessani milvus luikahtikin kuvaan, ekovuodarilistan höysteeksi. Tää oli varsin siistipukuinen lintu, ja leijaili ilmeisesti edellisten päivien tapaan jätekeskuksen yllä kerskakulutuksen rippeitä etsiskellen. Kuluva kevät on muuten tuntunut milkkareiden osalta melko köyhältä ennen toukokuun puoliväliä – mahtaakohan olla todellista vai vain aikaisen kevään tuomaa vaikutelmaa?

Aamuinen, vahvalta vaikuttanut turkkarikandi hiersi sen verran takaraivossa, että paluumatkallakin piti polkaista Rasalan kautta. Pistin Helkaman parkkiin tienpieleen lähelle aamuista mestaa ja aloin mussuttaa eväsleipää. Toisella kädellä leipää ja toisella kiikareita pidellen otin jonkin pienen pellonpintaa sujahtaneen fågelin linsseille ja – jöööös! – salolaisittain “fiinin” turkkarin (turkinkyyhy Streptopelia decaocto) piirteet piirtyivät selvääkin selvempinä verkkokalvoille. Lintu sujahti taas lähes millilleen samaa aamuista reittiä kohti metsäsaareketta, joten mieleen juolahti jopa reviirilintu. Ei maisema maalaistaloineen ja siiloinen ainakaan hassumalta lajille näyttänyt. Mieli muikeena kotio, jossa vielä illan koiralenkillä yli läiski mojova reilun 800 valkoposken jengi ja partsin horisontista räknäilin noin 170 tervapääskyä (Apus apus).

Pikkulokki Haapajärvellä. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Pyh-äh-päivä 18.5. tuli otettua vähän rennommin. Pitkät päiväunet iltapäivällä ajoitettiin niin, että virtaa riittäis suurin piirtein aamuun asti. Lähes iskemätön takarengas pyörähtikin sit illalla neitsytkierroksensa kohti Kaislasen itärantaa. Tänä keväänä köyhääkin köyhemmältä vaikuttanut lintujärvi ei antanut korvakarkkia nytkään, sarvari (sarvipöllö Asio otus) ja pari ruokokerttusta (Acrocephalus schoenobaenus) jäivät päällimmäisiksi viitasammakkoarmeijan pulputuksen seasta. Matka jatkui kohti Rantalan peltoja, tietenkin heinäkurpat mielessä. Korvia ei tarvinnut kuitenkaan kummemmin höristellä, sillä pelto-ojan pielessä pörisi aggregaatti – ilmeisesti jonkinlaista pumppausta varten viritettynä – eikä sellasen mölinän yli olis heikommat pingottelut kaikuneet millään. Pimeitä mettäteitä pitkin siis eteenpäin. Semikivoihin haviksiin kirjautui ensin keväämmällä meikäläistä vältellyt ja sittemmin Taipalsaaren puolelta vuodariks bongattu lehtopöllö (Strix aluco), pari sarvaria ja crexi, sekä perusmestoilta vuodarilistalle yhytetty kehrääjä (Caprimulgus europaeus), joita ynnäilinkin yhteensä 5 yksilöä yön mittaan. Mulleja (mustalintu Melanitta nigra), alleja (Clangula hyemalis) ja muutamia valkoposki-sepluparvia suihki yötaivaalla, tehden äänimaisemasta hieman rikkaamman. Kello löi jo puoltayötä, joten päivämäärä kääntyi 19.5. puolelle kotvan ennen Haapajärven nurkille tuloani.

Kolmen kieppeillä aamuyöstä kuu paistoi vielä komiasti. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Haapiksen pohjoispään sillan kupeessa päätin ottaa korvallisen ennen siirtymistä eteläpäähän ruovikoiden äärelle – tarkoituksenahan oli siis jatkaa aamustaijilla pohjoispäässä sijaitsevalla tornilla. Lähes heti pysähdyttyäni kaikui korviin eka yks helmipöllön (Aegolius funereus) puputussarja, ja sen jällkeen korvalehdet jäykistyivät mojova EKLY-vuodarin potpottelun suuntaan: liejukana (Gallinula chloropus) mekasti luhdan pöheiköissä suht lähellä! Pari nauhoitetta väännettyäni jatkoin yökuuntelua etelämmäs, ja jo asvalttitien puolelta tärykalvot reagoivat toiseen listoilta puuttuneeseen rantakanaan, luhtahuittiin (Porzana porzana). Mainijota! Päätin jatkaa vielä lähemmäs ruovikoita Kärmeniemeen, mutta toivottua rytsäriä tai arua (tai jotein vielä kovempaa) ei löytynyt, sen sijaan kolmas rantakanavuodari rojahti huitin huudeilta röhkineen luhtakanan (Rallus aquaticus) muodossa. Ei pal parempaa reissua ois voinu kanojen osalta toivoa (no joo olis olis, mut noin niinku realistisessa mielessä). Sit tornille.

Kolmen jälestä aamulla alkoi valo olla sopivissa järven siivekkäiden katseluun. Paikallisena löjöttikin hyvin pikkulokkeja (Larus eli Hydrocoloeus minutus), yhteissummaksi muodostui 390, ennen kuin auringonnousun myötä osa linnuista otti siivet alleen ja lens pois järveltä. Selät ja rannat selailtuani kaivoin makuualustan ja -pussin esiin ja koitin ottaa ettonet tornin taustan maakasan kupeessa. Höpö höpö siit mittään tullu, ja parin tunnin helteessä kierimisen jälkeen runnoin ruhoni takas torniin, silmiä uusimatta. Valo meni kohtuu pian kehnoks, mutta kympin tienoilla tiirajengistä irtos kuitenkin kaksi kaunista mustatiiraa (Chlidonias niger), ja valkoposkia mätti yhteensä noin 2890, kaikki muikeasti läheltä ja hyvältä määritysetäisyydeltä. Ainoa poikkeava parvista yhyttämäni oli kuitenkin 2kv tundrahanhi – joskin varsin pieni sellainen. Kotimatka menikin sit jo aika sipahtaneissa tunnelmissa, abaut 29 lämpötilassa, mutta Laur-Kiialan metsänotkosta piti kuitenkin vielä pysähtyä äänittelemään idulia (idänuunilintu Phylloscopus trochiloides) ennen hikisenä kotiin kampeamista.

minikokoinen 2kv tundrahanhi siipeili valpojen seuras. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Tiistaina 20.5. oli ajatus lähteä Viipuriin staijaamaan. Himassa huomasin yhden rajalla tarvittavan lomakkeen kuitenkin uupuvan valikoimista, joten naapuriin meno jäi. Perusmeiningistä poiketen, edellisen päivän uurastuksesta vielä palautuvana rojahdin auton rattiin ja suuntasin uudelleen Haapajärvelle. Matkalla piti kuitenkin pysähtyä täyttämään menovesisäiliötä. Sykkelin selässä pääosin toikkaroineena olin jo ehtinyt unohtaa, kummalla puolella autoa löpötysaukko sijaitsi. Onneksi, sillä auton kääntämiseen kuluneet sekunnit saattoivat olla havisten kannalta ratkaisevia: just fossiiliset tankkiin saatettuani olin istumassa takas rattiin, kun jostain kantautui korviin tutun säkeen puolikas – muleli (Phoenicurus ochuros)! Kuuntelin nopeesti toisen säkeen ja siirsin auton pois tankilta ja kaivoin putken takapaksista. Siin se sit roilotteli lauluaan, komea +2kv koiras, tien toisen puolen kerrostalon antennilla. Sama lintu paljastui seuraavana aamuna parin korttelin laulukierrosta tekeväksi, ja se oli nähty ja kuultu parin muunkin toimesta. Mukava laji tääkin, ainakin “täälpäi Suomee” (ja mun mielestä muuallakin).

Dokushotti eli kännykkäskouppi mulelista. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Haapäjärvi ei antanut ihmeitä, ja auton kanssa retkeillessä tuntui jotenkin koko ajan olevan tuli p*seen alla. Ei oikein osannut rauhoittua aloilleen. No, Vainikkalan Hiivaniemessä tuli kuitenkin staijaltua parisen tuntia, tosin ilman ihmeempiä haviksia. Palailin Haapajärvelle, josta en koko järven kiertämisen ja yhteensä ainakin parin tunnin selailun aikana onnistunut kepittämään yhtään Chlidoniasta. Eilen illalla paikalla oli ollut kolme – ja taas illalla, jo kotiin palattuani samoin kolme. Mitä nää tekee päivällä, ovatko eri lintuja vai aina samoja – Barbien Ken tietää? Viimosella stopilla tornissa selailin taivaanrantaa, ja näkökenttään tarttui “roikkupeto”, joka katos kuitenkin latvojen taakse. Just linnun kadotessani totesin ittekseni, “Milvus vai?”. Lintu nous hetken päästä esiin, ja sehän se oli. Risapyrstöinen ja vasemmista kässeistään aavistuksen vajavainen haha (-ara-ukka Milvus migrans) seilas hetken järven päällä ja lähti sit abaut itään. Sama lintu näkyikin sit seuraavana päivänä Kuitusen Karrin toimesta Kukkuroin jätekeskuksella, ja taas Haapajärvellä muiden toimesta myöhemmin. Eri lintu kuitenkin kuin 17.5. Kukkuroilla.

Keskiviikkona 21.5. ei oikein vieläkään hotsittanut lähteä pitemmälle polkukeikalle. Pääsin ylös kuitenkin ihan sopivissa ajoissa, ja keskustan muleliseurannan jälkeen kampesin kohti Toikansuota. Paikan perusjyrä Vanhapellon Matti polki jo suoralla vastaan, sanoi käyneensä kasalla kuuntelulla ja jatkavansa kohti Konnaria. Edellisenä päivänä mies oli laskenut alueelta jo 19 dumaria (viitakerttunen Acrocephalus dumetorum), joten pistin saman tien itekin päänsisäisen laskukoneen käyntiin – saldo jäi yhdellä vajaaksi Matin luvusta. Pari neeviaa (pensassirkkalintu Locustella naevia) lauloi kasalla, ja yhden kuulin “pittailevan” eri paikassa kuin laulajat. Luhtakerttunen (Acrocephalus palustris) nasahti myös vuodariksi yhteensä kolmen yksilön voimin. Laulajaa piisas makeesti.

Luke eli luhtakerttunen veivaamas lauluaan ja piilottelemas projektiotaan. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Kasan päälle päästyäni otin kameran ja nauhurin mukaan ja lähdin kiertämään kukkulaa. Takas tullessa asettelin tuolin kohdilleen, putken pystyyn ja rötvähdin syömään aamupalaleipää. Reissumiehen nieluun tungettuani oli tarkotus aloittaa staiji, mut ekaks ajattelin selata altaan pohjan mahdollisten kahlurien toivossa. Montaa sekuntia en kerennyt kalkkilietteitä siilata, kun kiikarin kuvaan piirtyi “peekoo”, jonka hervoton nokka nosti persuksen samoin tein ylös penkistä – kylläääh! – nätti kurvi (ranta- Xenus cinereus) löntysteli altaalla peruslokkien seassa rantaliejua ylöpäin käyrällä nokkavärkillään sohien. Ai-jai ku oliki hieno! Spondepinnakin tais muuten pläjähtää.

Skouppikurvii kuvakulmasta johtuen vähän liiankin suoranokkaisen näköisenä... © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Ja saman linnun toista puolta. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Staijailusta ei sit meinannukaan tulla oikein mitään, kun bongokansa oli suhteellisen kiinnostunut lajista – etenkin, kun Virolahden arktikastaijareilla paikalle oli suht lyhyt matka. Jonkinmoista siedätyshoitoa meikäläisen epäsosiaalisuus kuitenkin tais saada ;) Kurvi viihtyi altailla muiden kahlaajien Askola-käytöksestä poiketen koko päivän, ja veti paikalle myös muutamia “länsimaalaisia” tuttuja (oli hauska nähdä)!

Hetken aikaa kasalla pällisteli jopa 2/4 kaartista! Kauniston Kari oli kolleegoineen lähtenyt perhosreissulle itään, ja Lepra oli sopivasti matkan varrella (ja löytyihän niitä peltovirnaperhosiakin kasalta ihan mukavasti). © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Virtasen Vesa ja Harrin Paavokin saapuivat katselmukselle iltapäivän puolella, ja lähtivät sitten kotvan lätistyämme ja taivasta siilailtuamme menemään kohti Konnaria. Meno kuitenkin tyssäs suht nopeasti: Vajaat kymmenen minuuttia ehti kulua miesten lähdöstä kun Vesa ilmestyi takas laelle. Montaa sanaa ei tarvittu, kun kamera oli jo kourassa, putki olalla ja jalat ripeässä menossa: “Hei meillon mauruskandi tosa risukasoil!”. Lintua tikisteltiin kulmasta jos toisestakin, mut pienen tsekkailun jälkeen palaset loksahtivat lopullisesti kohdilleen: EKLY:n ensimmäinen keväinen naaras-maurus (sepeltasku Saxicola maurus) hengaili pensastaskujen lähettyvillä risukasoilla ajoittain varsin nätisti, lähes jatkuvasti hyönteisiä nappaillen! Mainio veto – kiitokset Turun delegaatiolle linnun plokkaamisesta! Muikea ilme naamalla oli helppo lähteä polkemaan kohti kotia.

Ekaks piti koittaa skoupata... © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

..sit nähä oleelliset, kuten pyrstö, siiven alaph:t ja yläperän viiruttomuus... © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

..ja sit ottaa vielä pari tökötyskuvaa järkkärillä. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

© Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Torstaina 22.5. jätin lähdön myöhemmäks, ja olin muistaakseni vasta puolen päivän kieppeillä polkemassa kohti Konnunsuota. Karhusjärven tsekkaus ei taaskaan tuottanut juur mittää, ja Kivisaaressa Vapon altaallakin oli hiljaista: toki Karrin ja Mäkisen Topin jo aamulla näkemä komee punakuiri (Limosa lapponica) oli mestoilla iltaan asti. Jatkoin Kivisaaresta Kotasaareen vesipäiden toivossa, mut niiden osalta jouduin palaamaan kourat tyhjinä. Yllätys oli kuitenkin vähän isompi, kun Kotasaaren ensimmäisen altaan miniruovikosta raksutteli eklyläisittäin ihan mukavan tason laji, rastaskerttunen (Acrocephalus arundinaceus; Karrin mainio äänite linnusta löytyy tarsigerista). Lampsin vielä myllätyn tienpohjan poikki vimoselle takalampareelle, josta lievästä vastavalosta huolimatta putken kuvaan piirtyi kaksi siroa tikkukoipea, lampivikloa (Tringa stagnatilis). Mahtaakohan olla sama pari, joka on nähty laajan turvealueen toisella laidalla joinakin aiempinakin päivinä? Olisko jotain reviirin tapaista?

Jostain syystä tässä, Kivisaarentien silmänkantamattomiin jatkuvalla suoralla, päässä alkaa aina soimaan Tommi Läntisen "Wooo-u-ou, Viiiia Doloroos-sa-a-a!"...

Konnarille saapuessa tsekkasin pelloilla olevan sen verran äksöniä traktori- ja kaivurimiehien muodossa, että katsoin paremmaks asettua torniin. Ruotsalaispariskunta kävi matkailuautolla mestoilla ja pikavisiitin päätteeksi mies tuli kyselemään englanniks haviksia. Förlåt mig, men jag glömmade totalt att berätta om de dammsnäppor i Kotasaari! Kuitusen Karri liittyi koht’puoliin seuraan, ja yhdessä lätisten tapiteltiin taivasta kuuteen asti ilman kummempia näkemisiä. Paluumatkalla korviin kantautui vielä pikkusieppo (Ficedula parva) Kivisaarentien ryteiköstä, mut muuten ei enää havikseen kirjattavaa juur löytynyt.

Viikko oli sujunut lintumielessä sen verran mukavasti, että pitihän sitä jokin mäherryshaviksin listoille saada. Perjantaina 23.5. pääsin Toikansuon kasalle vasta auringon ollessa jo lähes kalotissa, ja ekomiehiäkin paikalla sankoin joukoin. Keli oli kuitenkin enempi perhos- kuin lintupäivän oloinen. Muutamia karttaperhosia ja peltovirnoja läpsyttelikin kasalla, mut lintupuoli oli vaisua. Enempien porukoiden kaikottua jäimme Salmisen Arin kanssa tapittelemaan. Jonkin ajan päästä Arska huikkaskin suohaukasta metsän päällä. Lintu oli tulos suoraan kohti, ja jo heti ensisilmäyksellä kävi selväks, että sisusta ei ainakaan oo kyse – siro ruskiskoiras olis vielä voinut olla mahdollinen. Linnun kiepsahtaessa kertaalleen ruskiksenkin mahdollisuus kaikkos: alustavana oletuksena oli niittysuo (Circus pygargus), mut lintu jäi harmittavasti – aluksi hyvältä vaikuttaneesta suunnasta huolimatta – aavistuksen liian kauas, eikä ottanut kuin pari puolinaista rundia vanellusten (töyhtöhyyppä Vanellus vanellus) ajamana. Muodon lisäksi käsisiiven juovitus ja takareuna natsas pygaan oivasti, mutta vanhasta naaraasta tuskin oli kyse – sen verran vaalealta ja viiruttomalta vatsapuoli näytti, samoin kuin kyynärsulat tummilta. Lintu sit päätti olla haluton yhteistyöhön ja katon lopuks altaiden vallien taakse alas, tulematta enää näkyviin. Ei, vaikka läksimme kotvan kuluttua sykkimään kohti ko. peltoja. Tuulisen keskipäivän rytsäribongoyrityskin jäi tuloksettomaksi, joten kotiinpaluu tuntui paahteen uuvuttamassa päässä parhaalta valinnalta.

Lauantai-iltana piti vielä tehdä pieni iltakoukku Konnarille, kalikkaa (pikkukultarinta Iduna caligata) yrittämään. Onnistuihan se, mut vasta “kevyen” parin tunnin odottelun jälkeen.. Paluumatkalla EKLY-ekovuodariksi nro 199 räyhäs itsensä viitasirkkeli (viitasirkkalintu Locustella fluviatilis) Kivisaarentien vakkaripaikoilta.

Konnarin kalikkahabitaattia auringonlaskun tienoilla. Toisella laulajalla on kuulemma jalassaan rengas – oliskohan viime vuonna Karrin pulttaama yksilö? © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Sunnuntain leppoisa päivästaiji helteessä ei enää kummempia tuottanut. Vanhapellon Matti oli nähny aamulla jo kevään toisen kurvin, mut lintu oli poistunut paikan kahlureille tyypilliseen tapaan melkoisen nopiasti. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

/TT

Posted in bongaukset, perusretket, rarit ja pikkurarit, retkellä Etelä-Karjalassa | Leave a comment