käpykaarti

Kevään parhaat päivät kannattaa viettää joko sisätiloissa tai työ- ja vapaapäivien reissuilla – joka tapauksessa jossain täysin muualla kuin maastossa, eikö? Vapomassat ovat valuneet komiasti ohi työpäivien aikana, ja rarilta haiskahtava sääennuste antaa aiheen odottaa ohareita myös viikonlopulle, kun poistumme idästä lounaan suuntaan.

Ilmeisesti luppokesää viettäviä joutsenia löytyy sieltä täältä. Tässä yksi Haapajärven pikkuporukasta lähinnä kuvituskuvana. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Eilen illalla Turun junasta astuttuani suuntasin iltaretkelle LAP Haapajärvelle, josta oli päivällä löytynyt musti a.k.a. mustatiira (Chl nig). Lintu lentelikin mukavana pikkulokki- ja kalatiirajengissä, toki reilumpaa etäisyyttä jatkuvasti pitäen. Muita ihmeitä ei tyynestä illasta irronnut.

Aamun ennuste näytti sen verran tyyntä, että päätin kipaista ennen töitä Savitaipaleen keskustaan, jossa Loipon klaanin löytämä keltahemppo (Ser ser) on laulellut aktiivisesti jo useamman päivän – tai ainakin aamun – ajan. Kumma kyllä tämäkin fågeli löytyi mutkitta: heti autosta ketjumarketin takapihalla noustuani alkoivat ”fillarinketjut kitistä” läheisessä metsiköntapaisessa. Lintu viihtyi tiiviisti pienellä alueella, jonka keskellä tökötti yksinäinen sembramänty. Koiras lauloi aktiivisesti lehtipuissa, välillä mainiosti näkösälläkin, samalla kiertäen aluetta sembran ympärillä – selkeää reviirinpitoa siis. Myös kultarinta (Hip ict) nenäsoitteli itsensä vuodarilistalle samaiselta paikalta.

Serinus eli keltahemppo skoupattuna Savitaipaleen kirkonkylällä. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Keltahempon laulua on kirjallisuudessa kuvattu mm. öljyämättömien polkupyörän ketjujen kitinäksi. Kieltämättä vertaus osuu lähelle. Video © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Aamun ollessa vielä nuori, päätin käväistä elämäni ensimmäistä kertaa Savitaipaleen Lavikanlahdella. Alue ei kuitenkaan liiemmin säväyttänyt (no, pellot vaikuttivat ihan ok:lta), joten aktiivivierailijaa Lavikanlahti tuskin minusta saa. Ehkäpä lahti ansaitsee vielä perusteellisemman tarkastelukäynnin esim. syksyn puolella. Lavikalta köröttelin Taipalsaaren Saikkolaan, jonka pellot ja rannat ammottivat nekin tyhjyyttään tyynessä ja lämpimässä toukoaamussa. Kaakkoiskulmauksessa kuitenkin napsahti vuodari orioluksesta (kuhankeittäjä Ori ori), joka ensin rääkäisi muutamaan otteeseen, räpytteli sitten matalalla yli, ja jäi vielä laulamaan melko kauas peltoaukean toiselle laidalle. Komian keltainen aamu siis kokonaisuudessaan.

/TT

PS.
Eilen iltapäivällä sain suru-uutisen. Jo jonkin aikaa vaikean sairauden kanssa taistellut kummisetäni ja enoni Pertti ”Pepe” Korvenoja oli siirtynyt autuaammille lintuharrastusmaille. Pepe oli ennen sairastumistaan aktiivinen ja innokas lintuharrastaja, minkä työltään asianajajana kykeni. 1990-luvun alussa Pepe opasti minut tämän kiehtovan harrastuksen pariin, ja tulee siksi aina kulkemaan tietyllä tavalla mukanani myös tulevaisuuden retkillä. Häneltä aikanaan opin muun muassa sen, että lentäviä lintuja ei osoiteta sormella, vaan nostetaan kiikarit silmille ja katsotaan! Mieleeni ovat lähtemättömästi jääneet myös ensimmäinen haarahaukkani Salon Halikonlahdelta, kesäisellä veneretkellä Dragsfjärdin vesillä hiukset hulmuten tehty moottorivenespurtti riuttatiiran perään sekä mm. Virolahden Harvajannniemessä arktikaa staijaten vietetyt aamuhetket, sepelhanhen ääntä ornimaiseen tapaan matkien. Kiitos kaikesta Pepe, nuku rauhassa.

Meikäläinen ja Pepe Dragsfjärdin Kuggskärissä. Vuosi lienee 1994 tai jotain sinne päin.