Huolimattomuudesta ja kärsimättömyydestä – eli kuinka siperiankurmitsa mäherretään

“Kaikille sattuu virheitä.”
“Aina ei voi onnistua.”

Bullshit.

Mähersin. Kämmäsin. Epäonnistuin.
Ja epäonnistuminen jossakin itselle tärkeässä asiassa on enemmän kuin takapuolesta.

* *

Tarkkaavaisuus, huolellisuus ja kärsivällisyys ovat lintuharrastajalle kiistattomia hyveitä. Niiden lisäksi hyvä muisti on plussaa, mutta mielestäni kolme ensin mainittua ovat tärkeämpiä — osittain varmaan siksi, että oma kovalevyni ei ole nippelitietojen osalta kovin suorituskykyinen. Pidän siis lintujen määrityksessäkin tärkeämpänä huolellista havainnointia kuin sitä, että muistaa kaiken kirjoista lukemansa pilkulleen: nykyisin lähes kaikki kirjallinen määritystieto on kuitenkin vain kännykän päässä, ja faktat voi tarkastaa nopeasti.

Tänään tuli eteen taas yksi muistutus noiden ominaisuuksien merkityksestä. Tai oikeastaan se ei tullut edes eteen, vaan ihan reilulla avokämmenellä suoraan päin naamaa. Palataanpa siis ajassa eiliseen alkuiltapäivään.

Parkkeerasin fillarin Friskalan tornin ”fillariparkkikselle” puoli kolmen jälkeen iltapäivällä, ajatuksena heittää vain kevyt iltapäiväretki lähimestoilla. Jonkinlaiseen introverttiuteen ja epäsosiaalisuuteen taipuvaisena jäin putkettelemaan lietettä aidan vierestä, menemättä vajaan sadan metrin päähän torniin. Pari kertaa selasin lietteen ”tasamaaperspektiivistä” läpi, ja pistin merkille eilisaamuun nähden mukavan liromäärän, 22 lintua. Mitään tavallisuudesta poikkeavaa en lajiston suhteen huomannut. Vaikka en kuulu paikalliseen aktiivisempaan lintu-whatsapp-ryhmään, sain kaveriltani tiedon ko. ryhmään tulleesta viestistä, jossa epäiltiin Friskalan tornista näkyvän tundrakurmitsan.. Hetken lintua etsittyäni totesin, ettei sellaista — tai mitään sinne päinkään olevaa — ainakaan omaan havaintopaikkaani näkynyt, joten lähdin kävelemään torniin. Kävi nimittäin mielessä, että nythän olis just passeli ajankohta fulvalle…

Torniin päästyäni paikalla olleet jo kyselivät kärkkäinä, osaisinko sanoa, onko putkessa oleva lintu tundrakurmitsa. Vilkaisin nenän eteen tarjottuun putkeen ja hieman yllättyneenä näin putken kuvassa varsin valkeankirjavaselkäisen, isopäisen ja -nokkaisen kurmitsan (olin aiempien tornikokemusteni perusteella valmistautunut esim. nuoren vanelluksen katseluun). Totesin, että sellaiseltahan se näyttää, ja pystytin oman putkeni.

Ekat skouppiyritykset tässä vaiheessa vielä jostain syystä tundrakurmitsana pitämästäni otuksesta. Kännykkäskouppi. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Ekat skouppiyritykset tässä vaiheessa vielä jostain syystä tundrakurmitsana pitämästäni otuksesta. Kännykkäskouppi. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Ekat skouppiyritykset tässä vaiheessa vielä jostain syystä tundrakurmitsana pitämästäni otuksesta. Kännykkäskouppi. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Ekat skouppiyritykset tässä vaiheessa vielä jostain syystä tundrakurmitsana pitämästäni otuksesta. Kännykkäskouppi. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Ekat skouppiyritykset tässä vaiheessa vielä jostain syystä tundrakurmitsana pitämästäni otuksesta. Kännykkäskouppi. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Ekat skouppiyritykset tässä vaiheessa vielä jostain syystä tundrakurmitsana pitämästäni otuksesta. Kännykkäskouppi. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Tornissa siis arvottiin lähinnä sitä, onko lintu kapula vai squatti. Heti ensi silmäyksellä itselleni oli selvää, ettei lintu tuollaisella värityksellä ainakaan kapula ole, mutta siihen se selvittely sitten jäikin. Tsekkasin linnun putkeen ja aloin melkein heti skouppaamaan. En siis ymmärtänyt katsoa sitä ensin kunnolla! Olen huomannut, että ainakin itselläkin ajatukset monesti kääntyvät tällaiseen ”kuittausmoodiin”, kun linnusta on saanut ennakkotietoa. Tätä moodin muutosta pidän muuten yhtenä bongauksen “tyhmentävistä” vaikutuksista! Joo, jonkinlaista seliseliä tietty tämäkin. Oma valintanihan se oli olla katsomatta tarkkaan. Panin jopa merkille kullertavat sävyt selässä (”saahan sitä nyt squatilla kai ton verran olla”), pieneltä vaikuttaneen koon (”eiköhän se kuitenkin mene lajin sisäisen kokovaihtelun piikkiin”), pitkähkön ja melko suoraharjaisen nokan (”onkohan siinä squatin ja kapulan välillä noin selkeä ero”)… Ei saakeli, jälkikäteen noita ajatellessa tulee kyllä tyhmä olo: miten tollasista huolimatta osasin selittää linnun itselleni ja muille tornissa olleille tundrakurmitsaksi? Ja lintuhan oli ihan nätisti aloillaan, toki välillä tuppaiden takana smyygaillen, mutta silti. Olis sitä saanut ihan hyvin katsottua, analyyttisemmalla otteella. Silti sorruin ylimielisyyteen ja -malkaisuuteen: ”kai sitä nyt tajuais heti habbaristakin, jos toi olis joku parempi pluvari” -ajattelu valtasi mielen. Luulin siis tuntevani lintuja jotenkin intuitiivisesti. Virhe. Selasin vielä lintukirja-appin ja parit tarsiger.comin kuvatkin: kaikissa niissä fulvien ja dominicojen selkäpuolet vaikuttivat paljon selkeämmin kullertavan-kapulatyyppisiltä kuin tämän linnun hopeaiseen päin kallellaan ollut selkä, ja pokerikin oli erilainen: kuvissa fulvat olivat ”söpöpäisiä nöpönokkia” eivätkä sellaisia isopää-pitkänokkakolhoja kuin tämä (taas kerran em. jutut sopivat hyvin fulvalle, mutta jotenkin onnistuin olemaan ottamatta niitä huomioon, ja kokonaiskuvan rakentaminen jäi puolitiehen…).

Ensitilanteessa lintu liikkui jännästi kyyryssä ja makoili välillä lietteellä – jalkojen pituus jäi siis huomaamatta. Skouppikuvatkin olivat melkoista mössöä. Jätin linnun välillä oman onnensa nojaan sen siirryttyä ruovikkotuppaiden taakse, ja seisoskelin tornissa kotvan, ennen kuin siirryin takaisin alas (josta ko. lintu oli pääosin katveessa). Aidanvierustalta huomioin useammankin pitkän linjan ornin kävelevän torniin ja kuittaavan linnun squattina vuodarilistalle. Lopulta lähdin poljeskelemaan hiljalleen poispäin.

Friskalan peltotiellä ollessani soittelin vielä kaverille. Yhdessä vahvistettiin edelleen uskoa siitä, että lintu oli tundrakurmitsa. “Kyllähän sillä saa jonkin verran ruskeaa selässä olla. Kyllä se muodoltaan kuvassakin ihan squatilta näyttää”, ja niin edelleen. Sitten puhelin soi: Peter Uppstu soitti ja kyseli, että mikä se kurmitsa sitten on. Selitin, että mun mielestä lähinnä squatti, ja että mulle ei ainakaan tullut oikein muuta siitä mieleen. Kerroin tietty myös, etten nähnyt sitä kuin maassa, siivet kiinni, eikä se äännellyt. Peter oli kiinnittänyt huomiota toiseen wa-ryhmään lähettämässäni kuvassa näkyneisiin selän sävyihin ja oli sitä mieltä, että hänen mielestään lintu näyttäisi lähinnä siperiankurmitsalta. Jonkinlaisessa löysyyden tilassa vastasin vain, että torniin kiipesi mun jälkeen päteviä orneja, että eiköhän ne sieltä sitten ilmoittele, jos katsovat siihen olevan aihetta… Jatkoin matkaani.

Hirvensalon slalomin kohdalla poljeskellessani kännykkä alkoi tärisemään. Squattibongarit olivat nähneet ja kuvanneet linnun siivet auki, eikä sillä ollutkaan mustia kainaloita! Voi p***! Tuomen Makke oli juuri kavunnut torniin (hänkin hakemaan tundrakurmitsaa turkuskabalajiksi) ja nähnyt kuvat: “juu ei ol skvatti”, kirjoitti Makke. Hetken päästä MTu oli saanut näpättyä myös kuvat kameran näytöltä, ja verkkokalvoille päjähtivät fulva/dominicaosastolle tyypilliset harmaaruskeat kainalot. Ei helv.

Nielaisin kertaalleen: piti kaivaa sivulaukusta vähän vettä kyytipojaksi, jotta sain omanarvontuntoni solahtamaan kurkusta alas. Samalla kulauksella menivät sappinesteiden syövytettäviksi myös vuosien muka-opiskelujen tulokset. Fillari ympäri ja selkäranka mutkalla takaisin torniin.

Eihän se nyt ollut enää pätkääkään squatin näköinen! Kännykkäskouppi. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Eihän se nyt ollut enää pätkääkään squatin näköinen! Kännykkäskouppi. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Eihän se nyt ollut enää pätkääkään squatin näköinen! Kännykkäskouppi. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Eihän se nyt ollut enää pätkääkään squatin näköinen! Kännykkäskouppi. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Eihän se nyt ollut enää pätkääkään squatin näköinen! Kännykkäskouppi. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Eihän se nyt ollut enää pätkääkään squatin näköinen! Kännykkäskouppi. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Eihän se nyt ollut enää pätkääkään squatin näköinen! Kännykkäskouppi. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Eihän se nyt ollut enää pätkääkään squatin näköinen! Kännykkäskouppi. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Eihän se nyt enää samalta näyttänyt. Ei ollut squattia nähnytkään. Mutta sama lintuhan se kuitenkin oli. Fulva. Ja nyt näin sen myös siivet auki. Samanlainen lyhyt lentopyrähdys ensitilanteessa olis saanut ajatukset salamannopeasti toisille raiteille. Mutta ei – aina ei huolimattomalle ja kärsimättömälle tarjoilla asioita hopealautasella. Eikä pidäkään. Otan tämänkin opetuksen vastaan kuin Dan Brownin Da Vinci -koodin munkki: ruoskin selkäni verille ja kiristän piikkivyötä. Arvet toimivat muistutuksina, jos joskus elämässäni tällainen lintu vielä osuu kohdalle.

Niille on tilaa siinä rüppeli-arpien vieressä.

/TT

****

PS.
Hypoteettinen pohdinta tähän perään:
Mitä jos en olisi saanut ennakkotietoa linnusta, olisin jättänyt siirtymättä torniin, ja olisin lopulta huomannut linnun tosispontaanisti? Olisinko silloin osannut katsoa sitä tarkemmin? Ehkä olisin, ehkä en. Itse uskon, ettei tosispontaanius olisi ainakaan heikentänyt tsäänssejä oikean määrityksen tekemiselle. Jaksan siis edelleen uskoa siihen, että tundrakurmitsana (kahdella kysymysmerkilläkin) tullut ennakkotieto vaikutti toimintaani analyyttista havainto-otetta heikentävästi.

Seli seli.

PPS. Karma iski takaisin jo kotimatkalla. Ei paikkausvälineitä. Kuus hikistä talutuskilsaa myöhemmin kotona, sisäreidet ruvella.

PPS. Karma iski takaisin jo kotimatkalla. Ei paikkausvälineitä. Kuus hikistä talutuskilsaa myöhemmin kotona, sisäreidet ruvella.

 

About Totti

turkulainen Lappeenrannas.
This entry was posted in rarit ja pikkurarit. Bookmark the permalink.

Jätä kommentti

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>