Laidasta toiseen :: ekobointseja ja katkera nuijaus

Paluu lännestä (ks. edellinen juttu) piti tehdä pikaiseen, sillä joskus aikoinaan vielä mielessä väikkyneet saarisuunnitelmat eivät oikein ottaneet tuulta alleen, ja Leprassa tönötti vielä toistaiseksi ainakin yksi fågeli, jolla olisi mahdollista lihottaa ekovuodaritiliä. Siispä hyppäsin koiran kera maanantaiaamuna 6.10. nelipyörän rattiin (dogi toki takaritsalla) ja ajelin takas kotio. Himassa pikainen kamppeiden säätö ja fillarilla kohti Konnaria. Parin tunnin siilailu ja seilailu alueella antoi kuvan melko vähäisistä hanhimääristä, ainakin verrattuna edellisiin syksyihin, eikä kohdelajikaan tuntunut irtoavan. Kun tornilla alkoi tulla lievä vilukin, lähdin sotkemaan takas Leppoonranta-cityä kohden. Karri kuitenkin soitteli ja sai vielä innostettua kevyelle kompille Kivisaareen. Parin kiurun (Alauda arvensis) ja nitkun (Anthus pratensis) ylöspotkinnan jälkeen aattelin vielä pikaisesti poiketa läheisellä “Vapon altaalla”.. Itse altaalla – joka nyt jo rehottaa ruokohelpiä niin, ettei paikalla oo mitään mahdollisuuksia esim. kahlaajien siilaamiseen – ei ollut kuin pari hassua vapoa (-lko-skihanhi Branta leucopsis), mutta kauempaa kuului hanhimöykkää. Kampesin vielä puolisen kilsaa etiäppäin ja aloin seulomaan ehkä parin tonnin hanhipopulaa. Siinä seuloessa sit kajahti korviin outo hanhisaundi parven suunnalta, ja muutaman sekunnin perästä putkeen juoksi punakaulahanhi (Branta ruficollis) siivet levällään, vapon kanssa kähisten ja nasaaliaan kailottaen. Bongo siis onnistui kuin onnistuikin lopulta. Hyvä niin, eipähän tarvinnu tyhjähköjen hanhipeltojen laitamille ainakaan tän perässä enää polkea…

Kännykkäskoupattu pukaha kainosteli iltahämärissä sen verran, että pisti päänsä "sopivasti" piiloon. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

“Pukaha” kainosteli kännykkäskouppausta iltahämärissä sen verran, että käänsi päänsä “sopivasti” piiloon. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Sen seitsemäntenä päivänä nousin taas fillarin selkään. Tällä haavaa en jaksanut kuitenkaan tsöräillä kovempia kilsalukemia mittariin, vaan suorin UPM Kaukaan pääportille huomioliivit tanassa ja “ookoon” kuultuani Tuosan kaatopaikka-alueen porteista sisään. Mielessä oli tietty ruderaattien ja kenttien ihmelinnut, mutta avomailta jäi käteen lähinnä pelkkää kuraa (eikä kura tällä kertaa edes tarkoita kulorastasta). Reunamettistä kaivelin kuitenkin esiin kolme talttia (til- Phylloscopus collybita), joita on aina syksyisin kiva tapitella. Scolo (lehtokurppa Scolopax rusticola) pläjähti kans jaloista lentoon, ties kuinka monta viikkoa edellisestä haviksesta jo olikaan.. Lähes käsittämättömän hiljainen Tuosa ei juur enempiä antanut, joten suorin pienen kiertelyn kautta kotio.

Keskiviikkona tuli sitten liikuttua epäekologisesti bensamoottorilla. Konnunsuon kiertelyn parhaat palat jäivät melko laimeiksi: kuus pikkujoutsenta (Cygnus [columbianus] bewickii) tönötti pelloilla isompien serkkujensa seurassa. Keli alkoi koveta – tuuli nousi jostain eteläisistä ja vettä alkoi ropista. Kävin kotona pakkaamassa kamoja huomiselle, ja köröttelin Taipalsaaren Sarviniemeen – Suur-Saimaan antimia odottelemaan. Kehnossa kelissä en jaksanut kovin kauaa hytistä, mutta plakkariin pläjähti sentään yks muuttavan oloinen kihu (Stercorarius sp.), jonka tarkempi identiteetti jäi kuitenkin etäisyyden ja kehnon valon vuoksi toteamatta. Merkkari tai lepy.

Horisontti vinossa, elämä edessä? Sarviniemestä ei torstaina liiempia irtoillut. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Horisontti vinossa, elämä edessä? Sarviniemestä ei torstaina liiempiä irtoillut. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Torstain keli näytti leppoisammalta, mutta kevyt usvaisuus heitti turhat toiveet mielestä. Lähdin silti polkemaan kohti Sarviniemeä (34km/suunta), jonne saavuin palttiarallaa ysin jälestä. Eko-lepy jäi tälläkin kertaa saamatta – vain kaks sikakaukaista kihu äspeetä viuhahteli okulaarin kautta silmämunille. Alleja (Clangula hyemalis) ripotteli reilut viissataa, mut muuten käynti keskittyi lähinnä makkaranpaistoon ja veden liplatuksen kuunteluun.

Takas poljeskellessa komppasin omiin silmiin herkulliselta vaikuttaneen Kolinlahden rantaniityn, mut toiveet isommista kirvisistä eivät ilmeisesti olleet menneet Sendarin pajalle asti, sillä niityltä pomppas vain viis nitkua (niittykirvinen Anthus pratensis), pari pasia (-ju-rkku Emberiza schoeniclus) ja keskellä heinikkoa makas nuoren laulujoutsenen (Cygnus cygnus) raato. Laukniemen pellonreunaan pysähdyin siiraamaan peltojouttenia, kun korviin kantautui abaut suoraan yläpuolelta selkeä tik-sirkun (pohjan-/pikku-/kultasirkku jne.) tikutus! Saundi – eikä kieltämättä ajankohtakaan – vain ei oikein natsannut posiin, ja ainakin omaan korvaani pikatarkistus Eastern Vagrantsilta paikan päällä tuotti “similariteettielämyksen” pusilla-raidan kohdalla.. Avoimeksi jäi silti tämäkin, sillä lintu kuului painelevan eteläkaakkoon pysähtymättä. Yllätys..

Sammonlahden sumua. Lähin saari, joka hahmottunee just horisontissa, on noin puolentoista kilsan päässä.. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Sammonlahden sumua. Lähin saari, joka hahmottunee just horisontissa, on noin puolentoista kilsan päässä.. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Perjantaina polkaisin taas kaasupoljinta ja huristelin hitaan aamun jälkeen läheisen Sammonlahden pohjukkaan. Sevvert oli tuhruinen keli, notta ajattelin pääseväni tuijottamaan paikallisia vessuparvia tai jotain vastaavaa. Mut ei. Näkyvyys huiteli Ilmatieteen laitoksenkin mukaan alle kilsassa, ja sumu velloi myös pään yläpuolella niin matalalla, ettei ylöspäinkään päässyt juuri tuijottelemaan. Alleja (Clangula hyemalis) tuntui silti lappavan, kolmessa vartissa ynnäilin yli 900 muuttavaa. Sit alkoikin sekoilu: Konza pläjäytti piippariin kuikkamuuttoa Savonlinnasta, ja Joutsenossakin kuulemma mätti tavaraa olan takaa. Siirryin takas kotiin ja fillarilla rantaan, mutta… sama sumuverho oli edelleen vastassa. Vaikka parinkymmenen kilsan päässä itäkoillisessa nakutettiin nelinumeroisia kuikkalukuja, ja kymmenen kilsankin päässä noustiin vielä reilusti toiselle tuhannelle, jäivät omat luvut jonnekin muutaman kymmenen huitteille – en edes jaksanut alkaa moista kirjaamaan. Järkimiehenä olis tietenkin pitänyt heti alkuun kurvata pidemmälle itään avovesien äärelle, mutta kun ei oo sitä toimivaa pelisilmää suotu.. ;)

Lauantaina ajelin sit “jälkiliukkaille” Joutsenon Jänhiälään, jossa meno oli kuitenkin todella paljon verkkaisempaa kuin perjantaina. Jonkin verran katsottavaa kuitenkin riitti niin, että mielenkiinto pysyi yllä puolille päivin – silloin piti muutenkin lähteä maastosta kohti sivilisaatiota. Herkkua päivälle kuitenkin osui, kun ilmeisesti sama, jo perjantaina paikalta Karri K:n ja V-P Lehtosen toimesta nähty lepy (-veä-rstökihu Stercorarius pomarinus) pommitteli lokkijengiä lähietäisyydellä! Myöhemmin sen seuraan tömähti myös toinen yksilö, sekin välillä ihan maijniosti näkyen. Lepran kuntapinnakin lirahti samoin tein listoille. Näiden lisäks kihusaldoa kartutettiin myös vanhalla merikihulla (Stercorarius parasiticus), joka pöläytti lokit ilmoille painellessaan vauhdilla itään. Pilkkasiipiä (Melanitta fusca) lipui editse ihan kivasti – yli 300 – ja alleja kirjattiin muutolle 847, myös pyrstiksiä (pyrstötiainen Aegithalos caudatus) lähti järvenselän yli ihan mukavasti, yhteensä 52.

Eipä tosta paljoa irtoa, mut lepy se oli ;) Kännykkäskouppi. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Eipä tosta paljoa irtoa, mut lepy se oli ;) Kännykkäskouppi. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Kihuista innostuneena päätin polkea sunnuntaina samoille sijoille tapittelemaan. Matkaa himasta staijipaikalle kun olikin vain 34 kilsaa.. Tyynessä aamussa äänet kuuluivat kirkkaina, mutta muutto oli varsin vaisua. Päivä pelastui kuitenkin jo vajaat puolisen tuntia tapittelun aloittamisesta, kun komea nuori lepy sujahti ensin plussan puolelta itäkaakkoon, mutta kääntyi sitten hollille ja läpsytteli suoraan yli! Harmi, ettei aamun valoisuusaste ollut kovin korkea – kuvat jäivät karkealle dokkaritasolle. Kihuhaviksia saatiin päivän aikana lisäks viiteen kertaan, mutta kaikki muut jäivät sp-tasolle (yks oli kuitenkin 90% varmuudella leveeperä, muutkin melkoisen chunkkeja tapauksia, mut…).

Sunnuntaiaamun lepy – koneella lisävalotettuna.. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Sunnuntaiaamun lepy – koneella karskisti lisävalotettuna. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

...ja sama lintu tässä. Asento tekee linnun muodosta tässä kuvassa huomattavasti siromman, ja jälkikäteisvalotus myös "kaventaa" nokkaa jonkin verran. Tuplafläsy on kuitenkin voimakas ja keskimmäiset pyssit tylpät. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Sama lintu. Asento tekee habbarin tässä kuvassa hieman sirommaksi ja jälkikäteisvalotus myös “kaventaa” nokkaa jonkin verran. Tuplafläsy on kuitenkin voimakas ja keskimmäiset pyssit tylpät yms. © Totti Toiskallio / kapykaarti.net

Kotiin palailin varsin muikein mielin, vaikka takamus alkoikin osoittaa vähän puutumisen merkkejä. Matka olisi mennyt ihan leppoisasti, ellei… Puhelin pirahti Lauritsalan nurkilla sotkiessani: Rantasen Paavo soitteli jostain oudosta tiirasta, ilmeisesti Chlidoniaksesta, Hanhijärvellä. Kalenteri oli Chlidoa ajatellen täysin vinksallaan, ja Paavon kuulemat vihjeet olivat vielä viitanneet mieluiten valkoposkitiiraan! Mies oli kuitenkin menossa paikalle, ja lupasi selventää tilannetta piakkoin. Jatkoin rauhassa kotia kohti, energiatasot kun eivät olleet ihan huipussaan. Hetken päästä puhelin kuites pärisi taas: PR oli nyt nähnyt linnun, ja se todellakin vaikutti hybridalta! Isompi vaihde silmään, loput lihasvoimat käyttöön ja täysillä kohti Hanhijärveä (matkaa kymmenisen kilsaa). Poljin ja poljin, mutta aikaa kului. Jossain välissä sivulaukkukin repsahti vain toisen kiinnikkeen varaan, joten oli pakko pysähtyä laittamaan se ojoon. Sotkin hiki päässä, “kaikkeni antaneena” venerantaan vain huomatakseni, että ketään ei ollut paikalla… Häh? Just kaivettuani kännykän ja soitettuani ASa:lle, jonka tiesin olevan mestoilla, kuulin etuvasemmalta metsästä ilmeisesti puhelimeen töräytetyn lauseen: “Lähti korkealla etelälounaaseen!” Koitin epätoivoisesti haroa taivasta hien vuoksi huuruun vetäneillä kiikareilla, mutten löytänyt sieltä pienintäkään pistettä, johon olis voinut katseensa naulita. Tilanne kuivui kasaan, ja lintu oli menetetty. Olo oli sanalla sanoen lyöty. PR:n mukaan määrityksessä ei kuitenkaan ollut mitään epäselvää – EKLY:n eka valkoposkitiira had left the building. Ei auttanut muu kuin vetää hetki henkeä mestoilla ja polkea sitten nöyränä, hylsy kourassa kotiin. Myöhemmin tsekkasin Tiirasta, että viimeinen havis linnusta oli saatu 17:04. Puhelutietojen mukaan olin yrittänyt soittaa ASa:lle 17:06.. Ei voinu paljon vähemmästä kiinni jäädä.

Tällaista tää harrastus joskus on. Ensin iskee (hetkellinen) mania, sitten depressio. Mut ei näistä hylsyistä voi liikaa välittää – hullukshan sitä tulis. Ja edelleen joskus ‘paut kymmenen vuotta sitten erään turkulaisornin suusta kuultu lause pitää paikkansa: “Ei tätä tekis, jos aina vaan näkis”.

/TT

About Totti

turkulainen Lappeenrannas.
This entry was posted in bongaukset, perusretket, rarit ja pikkurarit, retkellä Etelä-Karjalassa. Bookmark the permalink.

Jätä kommentti

Your email address will not be published. Required fields are marked *